Vielä ehdit äänestää Puupalkinnon saajaa – mukana kisassa kohteet Laukaasta, Äänekoskelta ja Karstulasta

Vuoden 2018 valtakunnallisen Puupalkinnon saajaa voi äänestää 21. lokakuuta saakka.

Keski-Suomessa sijaitsevista kohteista kisassa ovat mukana Äänekosken Pro Nemus -vierailukeskus, Karstulan Kopeskaari -tapahtumatori ja Laukaan Vuonteella sijaitseva Satavuon koulu.

Äänekoskella Metsä Groupin biotuotetehtaan alueella sijaitsevan Pro Nemus -vierailukeskuksen arkkitehtuuri kietoutuu puumateriaalin ympärille. Rakenteet on tehty Metsä Woodin tuotteista ja keskuksessa esitellään, kuinka suomalainen puu muuntuu erilaisiksi tuotteiksi.

Kopeskaari-tapahtumatori tunnetaan Karstulan uutena maamerkkinä. Torialueelle vuosi sitten lokakuussa avattua "kuntalaisten olohuonetta" on jo käytetty muun muassa tapahtumien järjestämiseen, tori- ja kirpputoripaikkana, nuorten yrittäjien kioskina sekä näköalapaikkana.

Kolmas keskisuomalainen ehdokas on Laukaan Vuonteen kylälle elokuussa avattu Satavuon ekologinen puukoulu, joka on toteutettu CLT-tekniikalla. Ympäristöystävällisyys on huomioitu muun muassa siten, että rakennus lämpenee kotimaisella, uusiutuvalla bioenergialla.

Puupalkinnon saaja ja yleisöäänestyksen tulos julkistetaan Puupäivässä Helsingissä 2. marraskuuta.

Vuodesta 1994 alkaen jaettu puupalkinto jaetaan vuosittain rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria. Kannustuspalkinnon myöntää Puuinfo Oy.

Puuinfo Oy on voittoa tavoittelematon yhtiö, jonka tehtävänä on kasvattaa kotimaisten puutuotteiden kysyntää ja käyttöä. Sen omistajia ovat Metsäteollisuus ry, Sahateollisuus ry ja Suomen Puutavara- ja Rakennustarvikekauppiasyhdistys SPY ry sekä Maa- ja Metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry.

Puupalkinnon saajaa voi äänestää osoitteessa www.woodarchitecture.fi/puupalkinto.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .