Viking Linen tulos painui tappiolliseksi vuoden lopulla – syynä tukilakko

Viking Linen liikevaihto putosi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 115,6 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 119,8 miljoonaa euroa. Liiketappiota yhtiö teki 0,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin teki liikevoittoa 1,6 miljoonaa euroa.

Yhtiön toimitusjohtaja Jan Hanses sanoo tiedotteessa, että toimintavuoden loppu kärsi, kun Suomen Merimies-Unioni ryhtyi tukilakkoon.

Kokonaisuudessaan yhtiö paransi viime vuonna tulostaan. Koko vuoden liiketulos oli 17,4 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2018 oli 9,3 miljoonaa euroa.

–  Vuoden 2019 tulos osoittaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Olemme onnistuneet kääntämään laskevan trendin, Hanses sanoo.

Hänen mukaansa edellisvuonna aloitettu kehitystyö on osoittautunut onnistuneeksi.

–  Toimintavuoden kolme ensimmäistä kvartaalia olivat edellisvuotta parempia. Olen erityisen tyytyväinen matkustajakohtaisen katteen parantumiseen kuin myös alhaisempiin käyttökuluihin, hän sanoo.

Yhtiö odottaa, että tänä vuonna matkustajamäärien kehitys on vakaata ja matkustajakohtainen myynti kasvaa hieman.

–  Kova kilpailu vallitsee edelleen Viking Linen markkinoilla, missä hinta- ja volyymipaineet vaikuttavat toimintaedellytyksiin. Aasian markkinoiden kasvun pelätään pysähtyvän koronaviruksen takia, Viking Line kirjoittaa tiedotteessa.

Yhtiö arvioi, että kokonaisuutena tämä vuoden liiketulos on viime vuoden tasolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.