Visit Jyväskylä mainostaa itseään yhdessä Lahden kanssa matkamessuilla

Jyväskylän ja Lahden matkailuorganisaatiot esittäytyvät yhteisosastolla matkamessuilla Helsingissä. Kaupunkeja yhdistää Suomen pisin järvi Päijänne ja Visit Jyväskylän ja Visit Lahden yhteisosaston nimi on Western Lakeland (läntinen järviseutu).

Visit Jyväskylästä osastolla on mukana yhdeksän matkailutoimijaa. Matkailuyrittäjistä esittäytyvät Lomakeskus Revontuli, HimosLomat, Päijänne-Risteilyt Hildén, Visit Keuruu, Kylpylähotelli Peurunka, Varjola, Rhea Ship Lines ja Riihivuoren kesäteatterissa ensi kesänä toimiva Uusi Iloinen Teatteri. Matkailuoppilaitoksia edustaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu vastuullisen matkailun kärkiteemallaan.

Matkamessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa tällä viikolla. Messut on avoinna yleisölle perjantaista sunnuntaihin.

Messukeskuksessa on kaikkiaan 940 näytteilleasettajaa ja 85 osastoa. Tapahtuman teema on tänä vuonna "matkailun helmet".

Näytteilleasettajat edustavat muun muassa maiden ja alueiden turistitoimistoja, suurlähetystöjä, matkailupalveluiden tarjoajia, lentoyhtiöitä, matkatoimistoja ja kohdematkatoimistoja. Noin puolet näytteilleasettajista tulee Suomesta ja puolet ulkomailta.

Ensimmäistä kertaa messukävijöille esittäytyvät Iran, Arabiemiraattien Sharjah, Angola sekä Turks- ja Caicossaaret.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .