Voimayhtiöt suunnittelevat kahta merituulivoimalaa

Helsingin Energia ja Etelä-Pohjanmaan Voima suunnittelevat kahta 500–1 000 megawatin meritulivoimalaa Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikolle. Yhtiöt perustavat hanketta varten yhteisyrityksen.

Merituuli-niminen yhteisyritys toimii ensi vaiheessa hankeen kehitysyhtiönä. Sen tehtävänä on luoda edellytyksiä tuulivoimainvestointeihin, kerrottiin energiayhtiöistä tiistaina.

– Yhtiö ryhtyy nopealla aikataululla neuvottelemaan mahdollisten merituulipuistoalueiden vuokraamisesta ja selvittämään merituulivoimaloiden toteutusedellytyksiä, sanoi Helsingin Energian toimitusjohtaja Seppo Ruohonen.

Tuulivoimaloiden rakentamien edellyttää Etelä-Pohjanmaan Voiman toimitusjohtajan Rami Vuolan mukaan hankkeilta kannattavuutta. Siihen vaikuttavat sähkön markkinahinta, tuotantokustannukset ja valtion tukipolitiikka.

Tukimekanismien riittämättömyyden vuoksi Suomessa ei toistaiseksi ole toteutettu laajamittaisia tuulivoimainvestointeja, totesi Vuola.

Helsingin Energia on Suomen suurimpia energiayrityksiä.