Volvo pysäyttää tehtaansa 45 päiväksi

Autonvalmistaja Volvo pysäyttää tänä vuonna tehtaansa yhteensä 45 päiväksi, koska kysyntä on hiipunut. Ford Motorin omistama Volvo kertoo päässeensä asiasta sopuun työntekijöidensä kanssa.

Seisaukset merkitsevät noin viiden prosentin palkanalennusta. Lisäksi Volvon johto leikkaa palkkojaan. Yhtiön mukaan näin vältettäneen irtisanomiset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.