YIT aloitti 10 miljoonan euron talon rakentamisen Jyväskylässä – Lutakko kohta valmis

Rakennusliike YIT on käynnistänyt yhteensä noin 45 miljoonan euron asuntohankkeiden rakentamisen Espoossa, Vantaalla ja Jyväskylässä.

Yhtiö on aloittanut Lutakossa Jyväskylän Suvivalssi -nimisen kerrostalon rakentamisen Satamakadun ja Schaumanin puistotien kulmaan. Kohteeseen valmistuu 43 asuntoa, ja sen arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Talo valmistuu tammikuun 2019 lopussa.

YIT aloitti Lutakon alueella rakentamisen vuonna 1995, ja sinne on valmistunut jo yli 1 100 asuntoa. Tuoreimman aloituksen jälkeen sillä on Lutakossa enää kaksi tonttia jäljellä.

– YIT:n osalta Lutakko on valmis vuonna 2020. Silloin olemme tehneet alueelle 35 kerrostaloa 24 vuodessa, aluejohtaja Mikko Räty kertoo.

YIT:llä on menossa nyt Lutakossa kahden talon rakentaminen. Viime kesänä aloitettu Taikayö valmistuu elokuun lopussa 2018.

– Ensi syksynä on tarkoitus seuraavan talon rakentaminen ja keväällä 2019 alueen viimeisen talomme tekeminen. Asuntokauppa alueella on käynyt hyvin. Siksi olemme uskaltaneet käynnistää hankkeita nopeaan tahtiin, Räty kertoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .