Yhä harvempi iskee haarukkansa tähän

Taantuma näkyy yhä selvemmin hotellien ja ravintoloiden asiakasmäärissä. Hotelleissa kysyntä laski vuoden alkupuoliskolla kymmenen ja ruokaravintoloissa seitsemän prosenttia, Matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä edustava MaRa kertoi maanantaina.

Alan yritysten kannattavuus on MaRan mukaan heikentynyt vielä enemmän, eikä jatko näytä yhtään paremmalta. Työvoimavaltaisen toimialan on sopeuduttava tilanteeseen vähentämällä henkilöstöä ja työtunteja, MaRa varoittaa.

Kesän aikana hotellialalla on mennyt heikosti varsinkin Helsingissä, jossa hotellihuoneiden kysyntä on ennakkotietojen mukaan vähentynyt viime kesästä jopa 15-20 prosenttia. Laman ja liikematkustuksen vähenemisen lisäksi tätä selittää Tallinnaan ja Tukholmaan suuntautuvan matkailun kasvu.

Ravintolaruoan kysyntä vähentynee syksyn aikana edelleen, niin että koko vuodelle MaRa povaa noin kymmenen prosentin pudotusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.