Yhdysvaltain budjettileikkaukset astuivat voimaan

Laajat budjettileikkaukset ovat astuneet voimaan Yhdysvalloissa. Lähes kymmenen prosentin kululeikkauksilla yritetään pienentää maan ennätysmäistä budjettivajetta. Niiden pelätään kuitenkin heikentävän kansalaisten ostovoimaa ja hidastavan talouden tervehtymistä.

Senaatti kaatoi myöhään eilen kaksi esitystä leikkausten välttämiseksi. Äänestykset olivat lähinnä muodollisuus, sillä jo ennakkoon tiedettiin, ettei niillä ole läpimenon mahdollisuuksia.

Presidentti Barack Obaman ja kongressin johtohenkilöiden on määrä tavata tänään ja neuvotella tilanteesta. Keskustelujen ei uskota ratkaisevan budjettikiistaa. Neuvottelujen ennakoidaan jatkuvan myöhemmin, sillä leikkausten vaikutukset alkavat näkyä vasta viikkojen kuluttua.

Budjettileikkaukset vievät Yhdysvaltojen budjetista 85 miljardia euroa seitsemän kuukauden aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.