Yhdysvaltojen opioidikriisin pääpiruksi syytetty lääkeyhtiö hakeutuu konkurssiin

Yhdysvalloissa suuri lääkeyhtiö Purdue Pharma hakeutuu konkurssiin, yhtiö kertoo. Yhtiön valmistamaa opioidipohjaista kipulääkettä OxyContinia pidetään suurena syyllisenä Yhdysvaltain opioidikriisiin.

Yhdysvaltain hallinnon tilastojen mukaan opioidipohjaisiin reseptilääkkeisiin on kuollut vuosien 1999 ja 2017 välillä yhteensä yli 217  000 ihmistä.

Purdue sanoo, että se pyrkii konkurssin avulla realisoimaan yhtiön omaisuuden opioidikriisin hoitoon. Myös Purduen omistuksesta luopuva Sacklerin perhe on luvannut tukea kriisin hoitoa ainakin kolmella miljardilla dollarilla eli 2,7 miljardilla eurolla.

Yhtiö pyrkii keräämään yhteensä jopa 10 miljardia dollaria eli 9 miljardia euroa.

Konkurssiin hakeutuminen on osa sovittelumenettelyä, sillä yhtiötä vastaan on nostettu tuhansia kanteita. Sovittelemalla yhtiö kertoo haluavansa välttää miljoonien dollarien ja vuosien oikeudenkäynnit.

Sovittelun osana Purdue saattaa myös tarjota miljoonittain riippuvuushoitoon tarkoitettuja lääkkeitä ilmaiseksi tai alhaiseen hintaan.

Myös lääkärien toimintakulttuuri on saanut oman osansa kritiikistä opioidikriisin aiheuttajana. Lääkärien on katsottu määränneen opioidilääkkeitä heppoisin perustein.

Kun reseptilääkkeiden hanat ovat menneet kiinni, ovat opioidiriippuvaiset kääntyneet esimerkiksi heroiinin ja fentanyylin käyttöön. Noin sata kertaa morfiinia voimakkaampaan fentanyyliin kuoli Yhdysvalloissa vuonna 2014 runsas 5  500 ihmistä ja vuonna 2017 lähes 28  500 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Yksityishenkilöiden Airbnb-majoitustoiminta liikuttaa isoja rahasummia Jyväskylässä – kaupungissa on Suomen viidenneksi eniten vuokrauskohteita

Saarijärven Tarvaalan pappila muuttui lounasta ja majoitusta tarjoavaksi Ruustinnaksi – "En halua tästä liian sliipattua"

Alibaba tavoittelee kiinalaista onnensummaa Hongkongin pörssin suurimmassa listautumisessa vuosiin

Pekka Lundmark jatkaa EK:n hallituksen johdossa – Kangaskorpi ainoa keskisuomalainen hallituksessa

EU-komissio: Suomi on vaarassa rikkoa yhteisiä taloussääntöjä – historiallisesti yksikään euromaa ei ole liiallisen alijäämän menettelyssä

Jyväskyläläinen yhtiö perustaa verkkokaupan tuotekehitysyksikön, joka tähtää alallaan Euroopan suurimmaksi – Woolmanin investointi tuo kymmeniä uusia työpaikkoja

Perheyhtiö Onvestista tuli Harvian suurin omistaja – yhtiön markkina-arvo jo yli 162 miljoonaa euroa, katso myös muut suurimmat omistajat

Boeingille uusi takaisku: suunnittelee uudelleen 7  000 koneen suojarakenteen kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen

Talouskasvun hiipumista kokenut Kiina alensi varovasti korkotasoaan

Swedbankin epäillään rikkoneen Krim-pakotteita, tapaus pankin sisäisen tutkinnan tiedossa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.