Yhdysvaltojen työttömyys alimmillaan neljään vuoteen

Yhdysvaltojen työttömyys laski marraskuussa odotettua enemmän. Työttömiä oli 7,7 prosenttia työvoimasta ja uusia työpaikkoja syntyi 146 000, ilmoitti työministeriö.

Edellisen kuukauden työttömyys oli 7,9 prosenttia. Työttömyys oli yhtä alhainen viimeksi joulukuussa 2008. Laskun taustalla oli ennen kaikkea työllisten määrän väheneminen.

Markkinoilla oli odotettu, että työttömyys pysyisi ennallaan ja että uusia työpaikkoja syntyisi noin 93 000, koska Sandy-myrsky haittasi talouden toimintaa.

Odotettua alhaisempi työttömyys herätti spekulaatiota Yhdysvaltojen keskuspankin seuraavista toimista. Fedin seuraava kokous on ensi tiistaina ja keskiviikkona. Fediltä odotetaan lisäelvytystoimia, mutta ne saattavat nyt jäädä aiemmin arvioitua pienemmiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.