Yhteistä tahtoa

Kuntatalouden suurimman rahankäyttäjän, sosiaali- ja terveystoimen, päätökset tuntuvat monen palveluyrittäjän arjessa. Laukaan yrittäjäyhdistys antaa hyvän arvosanan kuntansa sosiaali- ja terveystoimen yrittäjämyönteiselle työtavalle.

- Meille oli iso yllätys, kuinka tiiviisti sote tekee yhteistyötä yrittäjien kanssa ja miten päätöksenteossa huomioidaan yritysvaikutukset, sanoo Laukaan yrittäjien puheenjohtajan Anita Kuniala.

Laukaan sosiaali- ja terveystoimi käyttää palvelujen tuottamiseen ja sosiaaliturvaan lähes 65 prosenttia kunnan käyttötalouden nettomenoista. Viime vuosina yksityisten palveluntuottajien osuus on koko ajan kasvanut ja korostuu erityisesti vanhuspalveluissa.

Sosiaali- ja terveystoimen yhteydenpito yrittäjiin täytyy olla tiivistä, jotta kunnalla on hyvä käsitys siitä, mikä on kunnan palvelutarjonta.

- Kunnan avopalveluohjaaja kutsuu vuosittain yrittäjät koulutus- ja neuvottelutilaisuuteen, jossa yhteistyökuvioita käydään läpi, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen kertoo.

Kunnan hankinnoissa pidetään paikallisten puolta lain sallimissa rajoissa. Kilpailutuksessa paikallisuus saa olla valintakriteerinä esimerkiksi silloin, kun vanhus on paras hoitaa lähellä omaisia omassa kotikunnassa.

Hiljasen mukaan yrittäjämyönteisyys toteutuu monissa käytännön tilanteissa.

- Haluamme olla joustavia ja toimia nopeassa aikataulussa, kun on kyse esimerkiksi lupa-asioista ja tarkastuskäynneistä. Aloittavan yrittäjän tilannetta on puolestaan voitu helpottaa maksamalla laskuja etupainotteisesti, jotta yrittäjä pääsee tiukan vaiheen yli.

Kuntakipinä leimahti

Laukaassa ei uskota, että kunnan yrittäjäystävällisyyttä ja kuntapäätösten yritysvaikutusten arviointia voitaisiin kehittää luomalla arviointiin lomake.

Anita Kunialan mielestä vuoropuhelun lisääminen ja yhteistyö ovat avaimia kunnan elinvoimaisuuteen. Laukaan yrittäjien varapuheenjohtaja Sakari Suomala on koonnut Laukaan mallin valmennusmateriaaliksi, joka on lähtenyt kiertämään muihinkin kuntiin.

Yksi lähtölaukaus yrittäjäyhdistyksen ja kunnan tiiviimmälle yhteistyölle oli viime vuonna järjestetty hankintaosaamisen koulutus. Keväällä koottiin Tahto-ryhmä, johon kuuluu kunnanjohtaja, elinkeinoasiamies, kunnanhallituksen ja -valtuuston johtoa, yrittäjäjärjestön ja paikallislehden edustajat sekä Y4 Finland Oy:n toimitusjohtaja. Yhteiset tapaamiset ovat kuukausittain.

Syksyllä oli vuorossa Kuntakipinä eli Sosiaali- ja terveysalan yrittäjien ja viranhaltijoiden kohtaamispäivä.

- Päätimme lähteä pyörittämään heti isointa kiveä. Sosiaali- ja terveystoimi on isoin toimija, mutta myös meille helpoin, koska yhteistyö yrittäjien kanssa on jo pitkällä, Kuniala toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.