Yle saattaa vähentää lähes parisataa työpaikkaa

Yle aloittaa yt-neuvottelut. Ne saattavat alustavien arvioiden mukaan johtaa jopa 185 vakituisen työsuhteen irtisanomiseen.

Yle kertoo, että sen täytyy karsia kustannuksia, koska Yle-vero ei nouse ensi vuonna.

- Tästä syntyy noin 10 miljoonan euron vaje yhtiön budjettiin, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Samalla Yle aikoo siirtää painopistettä verkkoon. Tarkoitus on uudistaa toimintatapoja ja kehittää sisältöjä ja palveluita.

Uudistustarve liittyy Ylen mukaan siihen, että suuren yleisön mediakäyttö muuttuu nopeasti. Käytännössä mediasisältöjen käyttö kasvaa vain verkossa, mutta yhtiön toimintatavat ja resurssit palvelevat ensi sijassa perinteistä mediatyötä.

- Mediamaailman kansainvälinen ja suomalainen muutos on edennyt odotettuakin nopeammin myös suurten yleisöjen osalta, perustelee Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Ensi viikolla alkavien yt-neuvotteluiden piirissä on runsaat tuhat työntekijää, joka on noin kolmannes yhtiön kaikista työntekijöistä. Heistä valtaosalle neuvotellaan uusi työnkuva.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.