Yliopisto myi oikeudet kyberturvallisuuden ja terveydenhoidon ratkaisuihin

Jyväskyläläisyritykset Synesa Solutions Oy ja CAP Data Technologies Oy ostivat Jyväskylän yliopistolta oikeudet tutkimuksessa kehittämiinsä ratkaisuihin. Yritysten toimitusjohtajat ja yliopiston rehtori Matti Manninen allekirjoittivat kauppasopimukset keskiviikkona.

Synesa Solutions työllistää neljä henkeä. Yrityksen ReMaster-tutkimushankkeessa kehitetty työkalu löytää sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioista tietoa toiminnan sujuvuudesta ja ongelmien syistä.

– Tavoitteena on muun muassa saada resurssit tehokkaampaan käyttöön, kun nähdään, miten potilaan hoito on organisoitu ja miten sitä voisi parantaa, kertoi toimitusjohtaja Toni Ruohonen.

Yritys markkinoi tuotettaan aluksi Suomessa, mutta aikomuksena on suunnata pian myös kansainvälisille markkinoille.

 

CAP Data Technologies on erikoistunut poikkeavuuksien havaitsemiseen tietojärjestelmissä. Toimitusjohtaja Tuomo Sipolan mukaan yrityksen osaamisesta on hyötyä esimerkiksi turvallisuus- ja talousalan toimijat.

­– Esimerkiksi pankki- ja talousalalla poikkeavien tapahtumien havaitseminen helpottaa luottohuijausten löytämistä, hän sanoi.

Sipolan mukaan teknologia mahdollistaa yritykselle nopean kansainvälisen kasvun.

 

CAP Data Technologies työllistää kuusi ja Synesa Solutions neljä henkeä. Viiden vuoden päästä molemmat uskovat työllistävänsä noin 20 henkeä.

Videolla toimitusjohtajat kertovat, miten heidän yrityksensä parantavat turvallisuutta ja terveydenhuoltoa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .