Yrittäjyyden viestiä

Oppilaan ohjaus koulutusvalintoihin ja ammattiin ei ole yksin opinto-ohjaajan harteilla vaan ohjaaminen on nousemassa osaksi jokaisen opettajan tehtävää. Tästä lähtökohdasta Laukaan yläkouluissa aloitettiin opettajien työelämään tutustuminen eli OPE-TET.

- Laukaan mallissa erityistä on tiivis yhteistyö Laukaan Yrittäjien kanssa. Kartoitimme ensin omien opettajien halukkuuden OPE-TET:tiin, johon yrittäjät vastasivat tarjoamalla sopivia yrityksiä. Pääsimme heti vauhtiin, sillä mukaan lähti 15 opettajaa ja yritystä, kertoo Sydän-Laukaan koulun vs. rehtori Leevi Napari.

Laukaan Yrittäjien puheenjohtaja Sakari Suomala näkee OPE-TET:in hyvänä kanavana, joka välittää tietoa paitsi yrittäjyydestä myös yrittäjämäisestä tavasta suhtautua työntekoon ja opiskeluun.

- Kun yrittäjät ja opettajat pääsevät vuorovaikutukseen, käynnistyy paikallisia toimintamalleja, jotka tuottavat hyvinvointia koko Laukaaseen.

Napari korostaa, että OPE-TET on vain yksi koulun ja yrittäjäyhdistyksen yhteistyön muodoista.

- Yrittäjät pitävät meillä omia tuntejaan, meillä on oma kummiyrittäjä ja olemme myös mukana Yrittäjyyden ehjä polku -hankkeessa. Tulossa on myös yrittäjä ja opettaja -treffit.

Blogia kokemuksista

Leevi Napari pääsi verkostoitumaan oman OPE-TET-jaksonsa aikana kaikkiaan 15 laukaalaisen yrittäjän kanssa. Rehtori osallistui yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon tähtäävään Tulisoihtu-valmennukseen.

- Valmennuksessa keskeistä on yrittäjän identiteetin vahvistaminen. Myös oppilaanohjauksessa keskitytään oppilaan vahvuuksiin sekä itsetuntemuksen ja itseluottamuksen vahvistamiseen. Koin, että sain koulutuksesta myös uusia ryhmätyömenetelmiä. On mielenkiintoista nähdä, toimivatko yrittäjillä toimivat jutut myös nuorilla, Napari sanoo.

Laukaan yläkoulujen opettajat pitävät omista TET-kokemuksistaan blogia osoitteessa www.opetetlaukaa.blogspot.com. Tämän lukuvuoden aikana myös Laukaan lukion suunnitelmissa on lähteä mukaan OPE-TET:tiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Nokian renkaiden liikevoitto romahti reilusti tappiolliseksi – liikevaihtokin supistui yli kolmanneksella

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Jyväskylä putosi Suomen Vuokranantajien kaupunkivertailussa – Kuopio houkuttaa asuntosijoittajia eniten

Mediat: Presidentti Trump haluaisi osan Tiktokin kauppahinnasta valtiolle vastineeksi kaupan hyväksymisestä

Hankasalmen K-Marketin uudeksi kauppiaaksi Suomen Elvis-fanien puheenjohtaja Marko Humia – haluaa kauppansa hyllyille lähituottajien tuotteita

Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa

Kymmeniä miljoonia maksanut koetehdas on odottanut käynnistystä jo puoli vuotta Äänekoskella – testiajot jäivät kesken koronan iskettyä

Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa

Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen maksuttomia lyhennysvapaita henkilöasiakkailleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.