Yt-neuvottelut vaihtuivat yrittäjyyteen

Vain muutama kuukausi sitten Pauliina Kotamäki mietti tulevaisuuttaan yt-neuvottelujen keskellä oltuaan 21 vuotta Bestseller-vaatejätin leivissä, viimeksi Name itin lastenvaateliikkeen myymäläpäällikkönä. Name it lopetti myymälänsä Jyväskylästä tammikuun lopussa, mutta Kotamäki huomasi muutoksessa tilaisuutensa ja perusti oman lastenvaartemyymälän.

Kotamäen ketjuihin kuulumaton myymälä Elsa&Eemil avattiin viime torstaina kauppakeskus Forumissa.

– Olen miettinyt yrittäjyyttä aiemminkin, mutta idea yrittäjäksi ryhtymisestä tuli aivan viime hetkillä. Lopulta ratkaisu löytyi yllättäen tosi läheltä. Vanhan loppu todellakin oli nyt uuden alku, hän sanoo.

Vaikka viisi vuotta Name itin myymäläpäällikkönä loi hyvän asiantuntemuksen alasta, Kotamäki ei rynnännyt suinpäin yrittäjäksi.

– Olen tarkkaan laskenut, että tämä onnistuu, kun kulut saa pidettyä kurissa. Tämä on tarkkaan suunniteltu juttu, sanoo Kotamäki ja kiittelee Uusyritykeskuksen antamaan apua.

Uusyrityskeskuksessa liiketoimintasuunnitelma pääsi tiukkaan syyniin ja muitakin neuvoja tuli.

– Suurin selvitystyö on kuitenkin itsellä, kuinka saa asiat onnistumaan.

Entinen työnantaja saa kehua

Kotamäki kehuu myös Bestseller-ketjua siitä, että se myi hänelle lopetetun myymälän kalusteet. Kotamäki myös jatkaa kahden Bestsellerin merkin vaatteiden myyntiä, mutta myy myös muiden merkkien tuotteita.

– Jyväskylässä on lastenvaateketjujen myymälöitä, joten tuntui, että täällä olisi tilaa vähän erilaiselle, itsenäiselle myymälälle. Tässä voi kuunnella asiakkaita ja itse kehittää myymälää, kun päätökset eivät tule jostakin muualta. Itsenäisyys on plussaa franchisingiin verrattuna.

Heti myymälän alkupäivinä Kotamäki on saanut asiakkailta kiitosta siitä, että hän uskalsi lähteä yrittäjäksi.

Elsa&Eemil työllistää yrittäjän lisäksi kolme osa-aikaista myyjää. Alkuvaiheessa on tarvittu paljon myös perheen ja lähisuvun apua, jotta myymälä saatiin avauskuntoon.

Kotamäki aikoo pitää yhden vapaapäivän viikossa, sillä myymälä ei ole avoinna sunnuntaisin.

– Tavoitteeni on saada aikaan kannattava bisnes ja jatkaa mahdollisimman pitkään työtä, jota rakastan, hän sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .