Uutisarkisto Talous 2015 Marraskuu

Talous

Siivouksen "Uber" saapuu Jyväskylään: "Tavoitteena nostaa siivoojien tulotasoa"

Verotiedot

Finanssikriisi katkaisi tuloerojen kasvun

Verotiedot

Tuloerot ovat kasvaneet, mutta Suomessa on yhä vähän rikkaita

Verotiedot

Verotiedot eivät kerro kaikkea tuloista ja varallisuudesta

Talous

Suomesta löytyy vähän rikkaita

Talous

Visa Europe palaa miljardikaupalla amerikkalaisomistukseen

Talous

Vapo ja Kuopion Energia sopivat turvetoimituksesta

Talous

Matkustamohenkilökunta uhkaa Lufthansaa lakolla

Talous

Volkswagenia epäillään myös isompien moottoreiden päästöhuijauksesta

Talous

Presidentti Niinistö keskustelee taloussuhteista Jakartassa

Verotiedot

Yli puolet kovatuloisimmista asuu Uudellamaalla – Keski-Suomesta tuhannen listalle ylsi 28

Talous

Laivatilaukset kannattelevat teknologiateollisuutta

Tänään

Joulupukki maksoi vuosi sitten keskimäärin 67 euroa

Talous

Saksan jalkapalloliiton päämajassa poliisiratsia

Talous

Tuhansia ikääntyneiden yrittäjien yrityksiä tulossa myyntiin

Talous

Reka Kaapelin yt:t päätökseen – Keuruulla ei irtisanomisia

Talous

Nordea: Yritysten tuloskunto pitänyt odotettua paremmin

Talous

LähiTapiola rakennuttaa yli sata asuntoa Jyväskylään

Talous

Suomi ja Indonesia sopivat energia-alan yhteistyöstä

Talous

Volkswagen löysi uusia epäselvyyksiä satojen tuhansien autojen hiilidioksidipäästöistä

Talous

Presidentti Niinistö tapaa Indonesian varapresidentin

Talous

Japanilaisyhtiölle kymmenien miljoonien sakot viallisista turvatyynyistä Yhdysvalloissa

Talous

50-vuotias Piano-Jylhä ylitti keski-iän onnistuneesti

Kotimaa

Soini Turusen hallintarekisteriesityksestä: Niin huono, että taitaa kaatua

Talous

HKScanin liikevoitto viime vuoden tasoa

Talous

EK:n kyselyssä yritysten odotukset varovaisia

Talous

Jyväskylän Messut laajentaa koulutuksiin ja seminaareihin – Joka vuosi viestinnän huipputapahtuma

Talous

SOK:n Heikkilä Kaupan liiton hallituksen johtoon

Talous

WWF jakoi tunnustusta suomalaisyrityksille

Talous

Suurin osa tilimapeista historiaan – Yritysten taloushallinto sähköistyy nopeasti

Talous

Volkswagenin uudet epäselvyydet koskevat 98 000:ta bensa-autoa

Talous

Facebookilla jo yli 1,5 miljardia käyttäjää

Talous

Outokummun tulos selvästi tappiolla

Talous

Marimekon liikevoitto sukelsi

Talous

Venevienti vetää Ruotsiin ja Norjaan

Talous

Metsä Group paransi yhä tulostaan

Talous

Suomi jatkaa EU:n velkarajan paukuttelua

Talous

Sinuhe Wallinheimosta Patrian neuvottelukunnan puheenjohtaja

Talous

Vanhoihin kerrostaloihin lähivuosina miljardien remontit

Talous

Yhteisöverot 2014

Talous

DHL:n pakettiautomaatti rantautui Jyväskylään – tänne asennettiin ensimmäinen

Talous

30 yrityksen kärki maksoi aiempaa enemmän veroja

Talous

Honkarakenne laajentamassa lomautuksia kaikkiin työntekijöihin

Talous

Kasvukiihdyttämö sai ensimmäiset kumppaninsa

Talous

Tässä kunnassa euron tuloilla pääsee verolistan kärkikymmenikköön

Talous

Skottimiestä syytetään Yhdysvalloissa pörssikursseja heikentäneistä tviiteistä

Talous

Mobiili ohittaa jo loppuvuodesta verkkopankin

Talous

Metsä Wood aloittaa yt-neuvottelut, 60:n työpaikka vaarassa – tehdas myös Suolahdessa

Talous

Vuokrat nousivat vuodessa yli kolme prosenttia

Talous

Suolahteen kehno joululahja – Vaneritehtaalla alkavat yt:t

Talous

Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön vuonna 2019

Talous

Syyttäjä vaatii 6 vuoden vankeutta Swissleaks-vuotajalle

Talous

Estonian Air lopetti toimintansa

Talous

Kuvittajan työ koostuu palasista – katso videolta, kuinka syntyy koira

Talous

Uuden yrityksen kannattaa unohtaa vaatimattomuus – tässä asiantuntijan vinkit

Talous

Älypuhelin kertoo pian, mihin kauppaan kannattaa mennä – Suomesta palvelu vielä puuttuu

Talous

Hyvä kesä toi maakunnan golfkentille huippuluvut – Lähtöjä ennätyksellisen paljon

Talous

FT: Nordea haastamassa Volkswagenia oikeuteen menetyksistä

Talous

Slush houkuttelee Suomeen sijoittajia Saksasta

Talous

Evli listautuu pörssin päälistalle

Talous

Hypo: Asuntojen hinnat kääntyvät taas nousuun ensi vuonna

Talous

Valtra sai kansainvälisen muotoilupalkinnon Saksassa

Talous

Keskisuomalaisia jää jakamatta Äänekoskella Postin työtaistelun vuoksi

Talous

Sote-ratkaisu sinkautti Pihlajalinnan pörssiraketiksi

Talous

OECD: Kiinan ja maailmantalouden kasvu hidastuvat

Talous

Steveco lomauttaa kymmeniä Kotkan satamassa

Talous

Seppälän kaksi markettia yhdistyvät jättiläisrakennukseksi – yhteensä lähes 50 000 neliötä

Talous

Jyväskylän legendaarinen grilli sulkee ovensa – Uusia tiloja etsitään kuumeisesti

Talous

Lufthansan työtaistelu jatkuu edelleen

Talous

"Kivijalkakaupat autioituvat" – Halosen toimitusjohtajalla synkkä näkemys aukioloaikojen vapauttamisesta

Talous

Volkswagenien omistajille korvauksia Yhdysvalloissa

Talous

Saarijärven Offsetin omistajista Suomen suurimpia kirjanpainajia

Talous

Tulli sähköistää asiakaspalvelunsa lähes kokonaan

Talous

Teollisuustuotanto kasvoi, tilaukset laskivat syyskuussa

Talous

Uuden Prisman vuokralaisia tiedossa – muun muassa Nansolle myymälä Jyväskylän Seppälään

Talous

Nordean puuttuvat maksut saatiin kirjattua tileille

Talous

Uusi laki voi tiputtaa yrittäjän vakuutuksen ulkopuolelle

Talous

Liikanen: Kasvunäkymissä ennakoitua heikomman kehityksen riskejä

Talous

Nyt pääsee keilaamaan ja pelaamaan curlingia keskellä Jyväskylää

Talous

Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja pyritään lisäämään uudella korkotuella

Talous

Alma Media vähentää 70 henkilötyövuotta – irtisanottavia on 19

Talous

Lufthansa hakee oikeuden määräystä lakon keskeyttämiseksi

Talous

Vuokralaiset ry: Korkotukimalli ei helpota kroonistuvaa asuntopulaa

Talous

Järjestöt: Lidl salaa alihankintansa ainoana isoista kauppaketjuista

Talous

EU-maat lupaavat lisätä kehitysmaiden ilmastotoimien rahoittamista

Talous

Rehn kiirehtii sähkön siirtoyhteyksien vahvistamista

Talous

EU vaatii Volkswagenilta selvitystä 10 päivän kuluessa

Talous

Lidl vastaa syytöksiin: "Sitoudumme periaatteisiin"

Talous

Slush-suurtapahtuma alkaa Helsingissä

Talous

Lufthansa peruu tänäänkin yli 900 lentoa – vaikuttaa myös Suomeen

Ulkomaat

Sijoituspetosten määrä kovassa kasvussa Saksassa

Talous

Nyt jysähtää Seppälässä: Myös Lidl purkaa vanhan ja rakentaa uuden myymälän

Talous

Nyt jysähtää Seppälässä, osa 2: Tulossa yli hehtaarin liiketalo

Talous

Pohjoismainen terveysjätti Attendo listautuu Tukholman pörssiin

Talous

Metso toimittaa biotuotetehtaan venttiiliratkaisut Äänekoskelle

Talous

Romutuspalkkiolla tilattiin 8000 autoa

Talous

Jyväskyläläinen yrittäjä ehdolla Vuoden nuoreksi menestyjäksi

Talous

Mainosrahasta jo neljännes netissä ja mobiilissa

Talous

MTV: Poliisi epäilee ministeriön virkamiestä talousrikoksesta

Talous

Yle: Ministeri Toivakka mukana verosuunnittelussa

Arkisto