22 Pistepirkko, Tequilajazzz 6.2.2008

Lutakon keskiviikkoillan polkaisi käyntiin pietarilainen taidepunk-legenda Tequilajazzz. 1990-luvun puolivälissä perustetun yhtyeen punkrockiin on imetty vaikutteita esimerkiksi progressiivisesta ja psykedeelisestä rockista, hevistä ja eeppisestä popista. Kaikki on ajettu slaavilaisen melankolia-epätoivo-myllyn läpi niin, että tunnelma on raskas ja kolkko.

Bändin parasta antia oli kitaristi Oleg Baranovin rento soitto. Basisti-laulaja Jevgeni "Ai-jai-jai" Fjodorovin bassottelu oli rikasta, mutta laulu ei aivan vakuuttanut silloin, kun sen olisi pitänyt kantaa tyylillä ohi seesteisempien kohtien.

Hyvänä puolena hieman tylsästi junnanneen Tequilajazzzin keikasta on sanottava, että se herätti oudon tunteen. Tuli sellainen olo, että nämä miehet ovat kasvaneet pimeässä ja kylmässä.

Sitten oli aika illan tähtien.

22 Pistepirkon uusin, tämän vuoden alussa ilmestynyt albumi on nimetty itseironisesti (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah!. 28 vuotta toiminut yhtye tietää jo kuka on, ja tietää yleisönsäkin tietävän. Tarvetta itsetarkoituksellisiin muuttumisrimpuiluihin tai yleisön kosiskeluun ei ole.

Illan keikalla keskityttiin soittamaan etupäässä uusimman levyn hyvinkin "perusasioissa pysyvää", yksinkertaista ja rosoista rock-materiaalia. Uusimman levyn nimi kuvaa myös vaikutelmaa, joka bändin esiintymisestä jäi: "Me olemme me, ota tai jätä."

Ensimmäinen kappale, Zombie, alkoi tunnustelevalla kitaramaalailulla. PK Keräsen laulu nousi hienoisen alavireen kautta oikeaan sävelkorkeuteen ja 22PP pyörähti käyntiin kuin vanha, kauniisti puksuttava kaksitahtimoottori. Rento ja sympaattinen ote levisi lavalle ja yleisöön välittömästi. Toinen, Angouleme 2036 -laulu lähti rentona blues-rockina. Sitten AC/DC -tyylisestä riffittelystä mentiin PK:n äänen kanteleman stadion-laulatuksen kautta Dire Straits -tunnelmiin.

Vaihteleva, tyylikäs ja taidokas, mutta tanakasti keskitempoisissa tunnelmissa pidättäytyvä meno jatkui loppuun asti. Useammankin kappaleen laulaneen rumpali Espe Haverisen laulu on välttävää, mutta hitusen horjuvaa ja Keräseen verrattuna väritöntä.

Kuten tavallista, biisilistaa ei ollut, vaan laulut valittiin lennosta tunnelman mukaan. 22PP soittaa itsetietoisella arvokkuudella, jota voisi verrata - sanokaa mitä sanotte - Rolling Stonesiin. Yleisö katsoi keikkaa enimmäkseen rauhallisesti seisoskellen. Harva tanssi. Mielipiteet jakautuivat. Joku ihmetteli ääneen, "miten joku voi soittaa bassoa noin mielenkiintoisesti, noin hallitsevasti", toinen manaili: "Miten v***n tylsää!"

Asko & PK Keränen ja Espe Haverinen ovat lavalla ikuisia jammailijoita, jotka soittavat viime kädessä lähinnä itselleen. Ihan aina intensiivinen charmi ei nosta yli sisäänpäin kääntyneen otteen, mutta triolla on joka tapauksessa ilmiömäinen läsnäolon kyky, joka saa uskomaan, että kysymys on jostain tärkeästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.