80-vuotias: Jyväskylän maalaiskunnan entinen kirkkoherra Jaakko Jaatinen löysi lapsuutensa Sortavalan Muuratsalon maisemista

Jaakko Jaatinen muutti Pirkko-vaimonsa kanssa takaisin Säynätsalon Muuratsaloon jäätyään eläkkeelle Jyväskylän maaseurakunnan kirkkoherran virasta 1999. Talo, jonka pariskunta tuolloin osti, oli liian iso, mutta muuten hyvä. Kaksi kertaa pikkulapsena evakkoon lähtenyt karjalaispoika huomasi pian, että paikka ja lähiseutu muistuttavat paljon Pohjois-Laatokkaa, jossa koti oli.

– Tässä on fantastinen maasto. On monta vuorta, jotka nousevat sataan metriin järven pinnasta. Ikkunasta näkyy Päijänne samoin kuin kotona Laatokka. Vielä semmoinenkin yhtäläisyys on, että tuossa lähellä kulkee Vuorenlahdenkatu, Sortavalan Melloisissa kotikylällä oli Vuorilahdentie.

Eikä talokaan ole yhtään liian suuri silloin, kun jälkipolvea tulee kylään. Kävijöitä riittää, sillä isovanhemmat ovat hoitaneet lastenlapsia aikoinaan tarvittaessa ja välit ovat yhä läheiset.

Tänään 80 vuotta täyttävä Jaatinen on itse sitä sukupolvea, jonka lapsuuden perusturvallisuus järkkyi sodan takia. Isä kaatui heti talvisodan alussa. Jatkosodan lopussa äiti lähetti Jaakon ja tämän sisaren sotalapseksi turvaan Ruotsiin mielestään siksi aikaa, kunnes saa elämän järjestykseen tämän toisen evakkomatkan jälkeen. Palaamisen järjestyminen kestikin paljon arveltua kauemmin. Lapset olivat juurtuneet Ruotsiin, unohtaneet äidinkielen ja lähtö sieltä oli heille tuskaisaa.

– Lapsuus tulee valtavasti mieleen tässä iässä, Jaatinen sanoo.

 

Arkkipiispa Martti Simojoki vihki Jaakko Jaatisen papiksi Turun tuomiokirkossa 1965. Ensimmäinen työpaikka oli Naantalissa.

– Sieltä on hauska muisto. Kirkkoherra sanoi eräänä lauantai-iltapäivänä, että pidä sitten huomenna hyvä saarna, kun isäntä tulee kuulemaan.

”Isäntä” oli Naantalin kesäasukas presidentti Urho Kekkonen, joka tapasi käydä kerran kesässä kirkossa.

– Yö meni valvoessa. Suuntasin saarnan yhteiskunnallisiin asioihin.

Niistä Jaatinen on ollut kiinnostunut aina, kuten myös teologiasta ja filosofiasta.

Nuoruuden kotiseutu Jyväskylä väikkyi Jaatisen mielessä ja sinne hän palasi 1967. Tuolloin papeista oli valtava puute, mutta virkoja ei ollut kasvavassa kaupungissa riittävästi. Jaatinen valittiin seurakunnan tiedotussihteeriksi. Keskisuomalaisessa työskennellyt faktori Erkki Puukko opetti ystävyyttään, kuinka tiedotuslehti pitää taittaa. Käytännössä Jaatinen teki kuitenkin enemmän papin töitä, sillä toimituksia oli paljon. Ennätys oli kahdeksat hautajaiset samana päivänä. Siunaaminen piti tehdä useimmiten ilman tietoja vainajasta. Jaatinen oli ensimmäisiä Jyväskylässä, joka aloitti kotivierailut ennen siunaamista.

– En kestänyt tilannetta, että täytyi puhua ihmisestä, josta ei tiennyt juuri mitään.

Kotivierailut lisäsivät työtä valtavasti ja raja tuli vastaan. Jaatinen väsyi ja lähti vähemmän hektiselle Kannonkoskelle kirkkoherraksi. Toisen kerran hän väsyi viimeisessä virassaan Jyväskylän maaseurakunnan kirkkoherrana.

– Koin burn outin, josta paranin vasta jäätyäni eläkkeelle.

 

Elämä Kannonkoskella oli mukavaa, mutta muutto tuli eteen, kun vanhin poika halusi samaan lukioon mitä isäkin aikanaan oli käynyt eli Jyväskylän Lyseoon. Perhe muutti Säynätsaloon. Papin virkaan ei ollut tungosta, sillä tuolloin itsenäinen Säynätsalo oli vahvasti vasemmistolainen paikka. Tietyt kirkolliset piirit olivat jo epäilleet Jaatista vasemmistolaiseksi, mikä epäluulo vahvistui.

– En ole koskaan ollut puoluepoliittisesti aktiivi, vaan yhteiskunnallisesti aktiivi. Sain leiman, kun yleensä puhuin yhteiskunnallisista ja taloudellisista asioista.

Jaatinen on puhunut esimerkiksi kerskakulutusta vastaan jo silloin, kun kierrätys ja jakamistalous ei ollut lainkaan muodikasta, vaan jokaisen piti hamuta rahaa ja tavaraa tullakseen onnelliseksi.

– Elämme koko ajan niin, että olemme velkaa tulevaisuudelle ja luonnolle sekä yksilöinä että kansoina.

Jaatisen mukaan paratiisia ei tule tavoitella pakona pois tästä ”pahasta maailmasta”. Jeesus osoitti elämällään tien, joka käänsi ylösalaisin ihmisten luonnollisen uskonnollisuuden eli kurottautumisen taivaisiin. Sen sijaan hän kutsuu meidät jakamaan elämämme lähimmäistemme kanssa täällä maan päällä, Jeesuksessa Jumala luopuu rikkaudestaan ja laskeutuu alas ihmisten keskelle ja hänen havaitaan olemukseltaan ihmiseksi ihmisten joukossa.

– Elämän jakaminen toisen, jopa vieraan ja muukalaisen kanssa vaatii rohkeutta löytää yhdessä uudenlainen elämäntapa, joka samalla on elämän täyttymys, Jaatinen toteaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .