Absoluuttinen Nollapiste 2.12.2005

Absoluuttinen Nollapiste on keksitty uudestaan. Tai oikeammin yhtye on tullut erään muutoskauden kypsään vaiheeseen ja on vakiintumassa sille linjalle, joka alkoi muovautua kolme vuotta sitten Nimi muutettu -levyn julkaisun jälkeen.

Tuolloin Nollapiste päivitti saundiaan johdonmukaisemmaksi ja tukevammaksi. Sijaa saivat suoraviivaisemmat kitararock-vaikutteet. Näihin vaikuttimiin yhdistyi lisäksi itsetietoinen, maalaileva ja pitkään mittaan venyvä progeimprovisaatio, joka Nollapisteen aikaisemman nyrjähtäneen poprockin kontekstissa näyttäytyi muutoksista tuntuvimpana, kenties jopa vieraannuttavana.

Tällä hetkellä voidaan sanoa, että Nollapiste kerää tekemiensä valintojen hedelmiä. Luonnollisuus ja pakottomuus määrittävät Nollapisteen olemusta.

Progeilu on sulautunut luontevaksi piirteeksi yhtyeen sointiin. Kaksi vuotta sitten orkesteriin liittynyt kosketinsoittaja Janne Hast on omaksunut paikkansa yhtyeessä, ja on tätä nykyä tärkeä osa kokonaisuutta.

Viisikko soittaa tiiviisti ja jopa ammattimaisesti.

Absoluuttisen Nollapisteen legolinnamaiset ja lapsekkaat pop-rakennelmat, joiden ansiosta yhtye ponnisti marginaalien oudokiksi 90-luvun puolivälissä, ovat settilistan tuoreutuessa kasvavassa määrin legendaa.

Tehokkaassa keikkakunnossa oleva Nollapiste halunnee haastaa itseään sen sijaan että soittaisi kovin tutuksi käyneitä vakavuuden alarajoilla tasapainoilevia alkuhittejään, saati flirttailisi sen outouden kanssa, jonka kautta yleisöt aiemmin yhtyeeseen rakastuivat. Valitettavasti tämä tarkoittaa, että Nollapiste ei ole enää välttämättä yhtä jännittävä tapaus. Tyyneksi talttuneen laulajan Tommi Liimatan erikoisesta persoonasta kertovat enää muutamat harvat välispiikit.

Perjantaina ei kuultu yhtäkään Nollapisteen "klassisen" kauden 1994-1995 tuotosta, ja mestariteoksena pidetyltä Suljetulta esitettiin ainokainen Kiilakivi. Mielenkiintoista on, että yhtyeen uuden saundin evoluution alkupiste Nimi muutettu jäi kokonaisuudessaan paitsioon. Sen sijaan Nollapiste soitti tuoreimman albuminsa Mahlanjuoksuttajan lähes kauttaaltaan.

Ratkaisu oli vain osittain toimiva. Toisaalta orkesterille tarjoutui mahdollisuus heittää keikka joka esitteli yhtyeen saundipolitiikan toimivimmillaan kuten kappaleet Aution saaren irtain ja Ruukunvalajat osoittivat, mutta toisaalta näin armoton historian kieltäminen jätti yleisön jonkinmoiseen tyhjiöön. Encoressa soitetut Simpukka-amppelin kappaleet Eläimen varmuus ja Silti korjasivat epätasapainoa vain vähän.

Ehkäpä seuraavalla kerralla kuullaan myös klassisempaa Nollapistettä. Yhä terävämpänä soiva yhtye voisi laittaa rohkeasti uuteen uskoon yllättäviäkin alkuaikojen klassikoita. Siitäpä vasta syntyisi progressiivista musiikkia!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.