Anssi Kela 29.11.2001

Tämä vuosi on ollut Anssi Kelalle hyvä. Mikan faijan BMW -hitistä alkanut rumba on vienyt artistia lavalta ja listalta toiseen. Tämän vuoden aikana Anssi Kela on ollut kaikkien huulilla. 100 000 kertaa myyty Nummela on löytänyt tiensä kansakunnan levyhyllyihin.

Debyyttilevyn menestystarina on muutakin kuin triplaplatinaan oikeuttavat myyntiluvut. Nummela on omaleimainen yhdistelmä helposti lähestyttävää popmusiikkia sekä koskettavaa ja harkittua lyriikkaa. Sen tumma maailma vetoaa tähän pimeään maahan kuin jouluvalot avohoitopotilaisiin.

Lutakossa torstaina esiintynyt Kela keräsi yllättäen niukasti yleisöä. Viikonloppuna esitys olisi hyvinkin voinut olla loppuunmyyty. Lisäksi akuuttia tarvetta olisi ollut lämmittelyaktille, vaikkapa vähemmän tasokkaallekin. Kylmälle lavalle on haljua kavuta vaikka takataskussa olisi useampikin hitti. Kokonaisuutena keikka oli kuitenkin varteenotettava, ja ennakko-odotuksien vastaisesti täysimittainen.

Ville Kelan ja Kelly Ketosen kaksoisrumpupatteri piti rytmipuolen tiiviisti hanskassa. Erikoinen ratkaisu osoittautui varsin toimivaksi ja vei allekirjoittaneen huomion puoleensa alusta saakka. Notkeaa rytmiikkaa hyödyntävät kappaleet heräsivät livenä eloon särmikkäinä. Vaikka uudelleensovituksia ei muutamaa pidennettyä sooloa lukuun ottamatta kuultu, oli poppoon soundi pääasiallisesti skarppi ja tuoreen oloinen, joskin hillitty.

Taannoisen Pekka ja susi -yhtyeen Karhun elämää soitettiin hissuttelevana versiona, joka ei varsinaisesti lunastanut odotuksia. Tässä kohdin olisi ollut hyvä löytää vahvistimesta se yhdestoista pykälä. Sen sijaan Rva Ruusunen saavutti loppua kohdin asiaankuuluvan melutason.

Saara Metsberg klaarasi koskettimet, duetot ja stemmalaulun Nummelan Aleksandra Babitzinin veroisesti. Bassossa heilui Antti Karisalmi.

Uutuuskappaleista Milla oli ryhdikäs, mutta ei livesetin parhaimmistoa. Singlehittiin verrattuna Faijan haamu vei pisteitä kotiin. Nummelan parhaimmistoon lukeutuva Kissanpäivät on synkeä ja tarttuva, ja livenä palkitseva.

Esiintymistilanteessa Anssi Kela suosii hillittyjä leirinuotiokitaroita. Ratkaisu antaa tilaa ja selkeyttä sanoituksille, jotka ovat eittämättä Kelan menestyksen salaisuus.

Kelan maailmassa arkipäivän romantisoitu ja traaginen lyriikka pääsee oikeuksiinsa. Kela hallitsee kappaleissaan yllätysmomentin; onnettomuus iskee varoittamatta muutaman tylyn sanan muodossa, tasa-arvoisena onnistumisen ja onnellisuuden auvon kanssa. Nummelan säkeissä kuullaan Anssi Kelan onnen hauraus:

Minä olin kahdentoista

kun me maalle

muutettiin ja vain

vuotta vanhempana katsoin

kun faijaa haudattiin

Mutta onko elämä sittenkään niin lopullisen raskasta? Kela ei välttele melankoliaa, päinvastoin. Hän pyrkii siihen. Maailman tummat sävyt hyväksytään, niistä ammennetaan. Anssi Kela muotoilee kuoleman ja elämän, taivaan ja helvetin vastakkainasettelusta kirpeitä, slaavilaiseen synkkyyteen vetoavia sanoituksia. Puistossa tiivistää Kelan filosofian alavireisyyden.

Samat tuulet puhaltaa

Samat sateet lankeaa

Ja kaikki kaunis katoaa

Kaikki kuolee aikanaan

Nähtäväksi jää, tuleeko Anssi Kelasta legenda vai jääkö hän yhden levyn ihmeeksi. Itse tahtoisin uskoa ensimmäiseen vaihtoehtoon. Anssi Kelalla on vielä paljon annettavaa suomalaiselle musiikkielämälle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.