Apteekkialalla yli puoli vuosisataa – Tytti Mantere-Hänninen on niiannut apteekkarille, pyöritellyt pillereitä, muuttanut umpimähkään Suolahteen ja palannut eläkkeeltä töihin

Farmaseutti Tytti Mantere-Hännisellä on apteekkialan työkokemusta yli 50 vuotta. Hänen työhistoriansa kertoo samalla suomalaisen apteekin muutoksesta.

1968

Tuore ylioppilas päätyi kotipaikkakunnallaan sattumalta työharjoitteluun Kausalan apteekkiin.

Mantere-Hännisen työasuksi tuli valkoinen takki, hame ja sukkahousut.

Elettiin sitä aikaa, kun käytännössä kaikissa apteekeissa tehtiin käsityönä lääkkeitä (nykyisin sitä tekee noin puolet apteekeista). Harjoittelijan pääasiallisiin tehtäviin kuului valmistuksessa käytettyjen astioiden tiskaaminen ja tavaroiden järjestäminen.

Mantere-Hänninen muistaa, kuinka hierarkkisuus oli työyhteisössä esillä korostuneesti.

– Apteekkaria ja farmaseutteja teititeltiin, apteekkarille niiattiin. Me tekniset apulaiset emme saaneet kahvia, vaan tiristelimme pannun pohjalta sumpit samalla, kun kävimme salaa vessassa tupakalla.

1969

Harjoittelijasta oppilaaksi ylettyään Mantere-Hänninen pääsi opettelemaan lääkkeiden valmistamista. Hän sai myös alkaa sinutella farmaseutteja.

Mantere-Hännistä työllistivät pääasiassa pulverit, tipat ja voiteet.

Pillereitä hän valmisti yhden erän. Pillerimassan sekaan punnittiin lääkeaineet sormivaa’alla. Massasta tehtiin tanko, joka asetettiin pillerilaudalle ja jaettiin kammalla nökäreiksi. Nökäreet pyöriteltiin trissan avulla pillerin muotoisiksi. Lopuksi niitä kieriteltiin katinliekopölyssä, mikä esti pillereitä tarttumasta toisiinsa.

– Pillereiden tekeminen oli vähän kuin leipomista, Mantere-Hänninen vertaa.

Apteekin autotallissa hän pullotti suolahappoa, jota myytiin AIV-liuoksen raaka-aineeksi.

Suolahappo on voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa sekä hengitysteitä ärsyttävää.

– Pullotettaessa pidätettiin hengitystä, ja sitten juostiin ulos hengittämään. Työsuojelua ei ollut.

Oppilaan tehtäviin kuului myös siivoamista. Oli kova urakka pyyhkiä rätillä hyllyt lattiasta kattoon.

– Puolipölypäivänä pärjäsi ilman tikkaita. Kokopölypäivänä killuttiin tuntikausia katon rajassa.

1971

Mantere-Hänninen valmistui Helsingin yliopistosta farmaseutiksi ja meni työvoimatoimistoon etsimään omalta alaltaan vapaita työpaikkoja. Hän aloitti ilmoitusten selaamisen aakkosten loppupäästä.

– Taivalkoski tuntui olevan jossain kamalan kaukana, Savonlinnasta ei löytynyt asuntoa. Suolahdesta vastasi apteekkari ja kertoi, että kyllä meillä täällä on sinulle asunto; tuleeko neiti huomenna? Vastasin, että neiti tulee ylihuomenna. Sitten otin kartan ja katsoin, että mihin hemmettiin olen menossa.

 

Mantere-Hänninen muutti Suolahden apteekin yläkertaan niin sanottuun neidinhuoneeseen. Hän arveli, ettei viihtyisi Suolahdessa pitkään, mutta toisin kävi.

– Seuraavana vuonna tapasin mieheni ja jäin. Mies kuoli neljä vuotta sitten, mutta hämmästyksekseni asun Suolahdessa edelleen.

1979

Suolahdessa toiminut Suojarinteen kehitysvammalaitos houkutteli Mantere-Hännisen töihin. Hän oli mukana perustamassa laitokseen lääkekeskusta ja sai sieltä seuraavana vuonna apteekkitavarain keskusvaraston hoitajan viran.

Mantere-Hänninen ylläpiti peruslääkevalikoimaa, kilpailutti lääketoimittajat, toimitti osastoille lääkkeet tilausten mukaan, huolehti kirjanpidosta ja välillä myös jakoi lääkkeitä dosetteihin.

– Tehtäviini kuului kaikki mahdollinen.

Mantere-Hänninen työskenteli Suojarinteellä vuoteen 2004. Alkuvuosien jälkeen virka muuttui puolipäiväiseksi, jolloin hän alkoi tehdä työvuoroja myös terveyskeskuksissa ja apteekeissa. Tuntuma alaan säilyi monipuolisesti.

1983

Palvelukulttuuri mullistui suomalaisissa apteekeissa, kun ne velvoitettiin kertomaan asiakkaille aktiivisesti lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta käyttämisestä sekä mahdollisista sivuvaikutuksista.

Mantere-Hänninen muistaa, kuinka suurta asennemuutosta se merkitsi apteekkien työntekijöille.

– Yhtäkkiä piti kertoa, kun aikaisemmin oli saanut kertoa vain silloin, jos asiakas oli oma-aloitteisesti erikseen kysynyt.

– Minusta se oli oikein toivottu muutos. Se toi asiakaspalveluun kohtaamista.

 

1990

1990-luvulla apteekit muuttuivat tiskimyymälöistä valintamyymälöiden suuntaan; tiskin taakse jäivät vain reseptilääkkeet. Apteekit myös alkoivat panostaa voimakkaasti itsehoitotuotteisiin, eli ilman reseptiä myytäviin valmisteisiin.

– Siihen aikaan tuli paljon itsehoitokampanjoita, ja apteekeissa alettiin tehdä entistä enemmän yhteistyötä muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, Mantere-Hänninen kertoo.

Asiakaspalveluun tuli vielä lisää syvyyttä.

– Kun asiakas tulee apteekkiin, asiantuntevaa henkilökuntaa on oltava saatavilla. Monta kertaa se löytyy tuossa keskustelemalla, mitä asiakas todella tarvitsee. Niistä hetkistä saan työssäni ne onnistumisen tunteet.

2003

Laki lääkevaihdosta astui voimaan. Apteekeille tuli tietyin edellytyksin velvollisuus tarjota asiakkaalle vaihtokelpoista lääkettä, jos se on edullisempaa kuin lääkärin määräämä.

Mantere-Hänninen pitää valinnanvapautta lähtökohtaisesti hyvänä asiana.

2014

Saarijärven apteekista pari vuotta aiemmin eläköitynyt Mantere-Hänninen houkuteltiin takaisin töihin.

– Vaajakosken apteekista soitettiin, että mitä teet nykyisin. Kerroin, että olen kuule ihan eläkkeellä. Soittaja sanoi, että höpö höpö, ei sinusta ole vielä eläkkeelle. Aloitin aprillipäivänä kesäsijaisena.

Samoihin aikoihin Mantere-Hänninen sattui piipahtamaan Tikkakosken apteekissa, jossa hänellä on tuttuja.

– He riemastuivat siellä, että farmaseutti; meillä tarvitaan farmaseuttia! Aloin tehdä osa-aikatyötä sielläkin.

2019

Tytti Mantere-Hänninen täyttää pian 70 vuotta ja tekee yhä osa-aikatyötä Vaajakosken apteekissa.

– Nautin työstäni, enkä osaisi olla vieläkään kokonaan eläkkeellä. Lisäksi saan tästä matkarahaa. Syksyllä olin poikani perheen kanssa Kyproksella, ja seuraava haaveeni on Australia.

Se, millaista apteekin arki oli oman työuran alussa, tuntuu Mantere-Hännisestä nyt kaukaiselta. Kaikki on kuitenkin suhteellista.

– Aikoinaan minulla oli Kausalan apteekissa työkaverina farmaseutti, jonka tehtäviin oli kuulunut oppilasaikana Viipurissa vaihtaa iilimadoille vesi. Asiakkaat ostivat iilimatoja haavanhoitoon. Minun aikana ei enää ollut sellaista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .