Apulanta 24.3.2005

Apulanta on muuttunut. Tuukka Temosen (odotetun?) lähdön jälkeen basistin paikan on ottanut aiempi keikkakitaristi Sami "Parta" Lehtinen. Miehistönvaihdos tuntui puhdistaneen ilmaa yhtyeen ympäriltä. Torstaina Lutakossa esiintyi trio, jonka asenne oli rautainen ja saundi metallinen.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Apulannasta oli kasvanut, virallisesti tai ei, kvartetti, jonka sovitukselliset ratkaisut palvelevat kahden kitaran tarkoitusta. Kakkoskitaran puuttuminen teki aukon yhtyeen äänimaailmaan. Apulanta pyrki kääntämään miehistönharvennuksen edukseen. Se syleili jykevän kitaran ja säröisen basson raakuutta ja muutti täsmäriffit alavireiseksi murinaksi. Enimmäkseen tämä toimi, mutta Apulannan aikaisempaan ohjelmistoon tottuneelle tilanne saattoi olla erikoislaatuinen.

Uusimman Kiila-levyn kappaleet upposivatkin kovin neitseelliseen maastoon. Apulannan uudemman suunnan kitaranrankaisunumerot eivät enää olleetkaan sitä suhteellisella helppoudella sisäistettävää materiaalia, johon valtaosa yleisöstä oli tottunut.

Lisää kaulaa

Myös vanhempaa tuotantoa katseltiin uudesta kulmasta. Hei mitä kuuluu? eteni heavymetallimpana kuin konsanaan, Kalamiehen toveri ja Tex-Mex-Cowboy ajoivat laulajansa rajalle. Harvinaisuutena ja herkkänä palana orkesteri soitti Liikaa-singlen b-puolen Ei tänään. Setti oli kokonaisuudessaan kiitettävällä tavalla uudistunut.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Apulannan fanikunta on saanut keskimittaansa vaaksan verran lisää. Tai sitten kriitikko on menettänyt senttejään. Oli miten oli, Apulanta esiintyi jykeviltä korokkeilta, jotta orkesterin näkyvyys paremmin vastaisi kuuluvuutta. Toni Wirtasen morbidi olemus sai potkua lähelle sijoitetuista terävistä ja kylmäsävyisistä spottivaloista ja siitä hurjasta rähinästä ja räimeestä, jolla herra esiintyi.

Kyllä. Apulanta palaili juurilleen. Raa'an saundin lisäksi esityksessä oli punkhenkevää keppostelua (Hanna Ekolan (?) iskelmää ja vekkuli Fränti ja Vahanen -teemalaulelma). Sokerina pohjalla bändin suhde yleisöön vaikutti virkeämmältä ja kaksisuuntaisemmalta kuin aikoihin.

Kolmihenkinen Apulanta on jälleen alussa. Suunta on nyt uusi ja ote voimakas, mutta vapautunut. Mielenkiintoista on, malttako yhtye pitäytyä tällä tiellään ja olla hankkimatta toista kitaraa esityksiinsä. Kolmihenkisenä Apulannassa on jotain alkuvoimaista ja laskelmoimattoman aitoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.