Atomic Swing 26.10.2006

Tanssisali Lutakon syksyn ohjelmistoon mahtuu kaksi ainakin minua suuresti ilahduttavaa ulkomaalaisnimeä: ruotsalainen Atomic Swing ja yhdysvaltalainen The Bellrays. Näillä leveyspiireillä edellisen kaltaisia nimiä harvemmin nähdään klubikeikoilla.

Torstaina Lutakossa esiintynyt Atomic Swing muistetaan 1990-luvulta. Yhtye ehti tuolloin julkaista kolme albumillista melodista poppiaan, mutta lupaava kehitys katkesi kun bändi siirtyi telakalle vuonna 1997. Bändin nokkamies Niclas Frisk jatkoi tämän jälkeen aktiivista toimintaa ruotsalaisessa musiikkibisneksessä.

Atomic Swing kuitenkin kokosi rivinsä tänä vuonna. Toukokuussa yhtye julkaisi albumin Broken Habanas. Uuden levyn myötä bändi lähti myös keikoille, joista ensimmäinen nähtiin toukokuussa Helsingissä. Tuolloin kahdeksan vuotta taukoa pitäneen bändin livekuntoa moitittiin. Torstaina olikin kiinnostavaa nähdä, miten kesän ja syksyn aikana soitetut keikat olivat vaikuttaneet yhtyeen esiintymiseen.

Länsinaapurin popihme keräsi yleisöä Lutakkoon kohtuullisen määrän. Paikalla oli runsaasti yhtyeen vanhempia ystäviä, mutta myös nuorempaa polvea.

Torstain keikka lähti käyntiin uuden levyn avauskappaleella The Flasher. Toisena kuultu Lovething osoitti, ettei yhtye aikonut pantata vanhoja hittejään. Räväkkä alku lupasi hyvää tulevalta keikalta. Tyylikäs nelikko ja jättimäisistä papukaijoista muodostuneet lavasteet tarjosivat myös sopivan annoksen silmänruokaa. Illan suurimmaksi ongelmaksi osoittautui alusta lähtien liian pienelle miksattu Friskin laulu. Miehen hieno ääni jäi auttamatta muun yhtyeen taustalle.

Teknisistä ongelmista huolimatta bändi soitti komeasti. Ainakaan minun korvani eivät havainneet tauon aiheuttamaa epävarmuutta. Vanhoista hiteistä erityisesti Stray Dog, Too Late To Exit ja Bossanova Swap Meet kulkivat upeasti. Bändi pyrki toistamaan levyjensä hienot sovitukset myös keikalla ja onnistuikin tässä hyvin.

Huono miksaus ei kuitenkaan jäänyt Atomic Swingin ainoaksi ongelmaksi. Keikan puolivälin jälkeen huonot biisivalinnat ja liian pitkät soolot pudottivat alkuinnostuksesta tointuneen yleisön takaisin maanpinnalle. Yhtyeen suurimmat hitit In The Dust ja Stone Me Into The Groove taas palauttivat osan innostuksesta.

Ensimmäisissä encoreissa kuultu diskopala Venus Addiction nousi vanhojen iskusävelmien rinnalle. Yhtye saapui esittämään ylimääräisiä vielä toistamiseen, vieläpä ilman yleisön pyyntöä. Se ei kuitenkaan olisi ollut enää tarpeen, sillä yleisö oli selvästi saanut jo kyllikseen.

Edellä mainituista ongelmista huolimatta Atomic Swing oli torstaina mainio. Yhtyeeltä löytyy roppakaupalla biisejä, joista keskivertopoppari olisi kateellinen. Niillä on vaikea epäonnistua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.