Britannian rikkaimman naismuusikon luottokortti ei kelvannut vaateliikkeessä – "Voi ei, aika noloa"

Brittilaulaja Adele yritti tehdä ostoksia San Josessa ennen keikkaansa.

Brittilehti The Mirror kertoo laulaja Adelen joutuneen noloon tilanteeseen Yhdysvalloissa, kun hänen luottokorttinsa ei kelvannut H&M-vaatekaupan kassalla San Josessa.

– Menin H&M-liikkeeseen ja korttini evättiin. Voi ei, aika noloa, Adele kertoi tapauksesta The Mirrorin mukaan konserttiyleisölle San Josessa.

– Kukaan ei tiennyt, että se olin minä, mutta olin nolona.

Brittitähti Adelen toilailut vaatekaupassa eivät päättyneet siihen. The Mirrorin mukaan Adelen koira Louie aiheutti myös harmia, sillä se oli joutua tappeluun toisen koiran kanssa.

– Koirani yritti kynsiä toista koiraa, Adele kertoi nolostuneena.

– Reissuni H&M:lle oli mahtava... Mutta kukaan ei tiennyt, että se olin minä, joten luulen, että pääsen pälkähästä.

Adele on tiettävästi Britannian rikkain naismuusikko. Hänen arvokseen on arvioitu noin 85 miljoonaa puntaa eli noin 100 miljoonaa euroa.

Uusimmat

Tänään

Uusi KSML.fi-visa testaa maakunnallisen tietämyksesi – kokeile miten hyvin tunnet knoppitietoa Keski-Suomesta

Kolumni: Sohvaperunat on tv-ohjelmien aatelia – legendaarinen lausekin olisi jäänyt syntymättä ilman ohjelmaa

"Virkamieshän minusta lopulta tuli" – liikunnan elämäntyöläisestä Erkki Huovisesta, 70, on tullut eläkkeellä autonkuljettaja, lastenhoitaja ja osa-aikainen talonmies

Kolumni: Ei ole olemassa huonoa ideaa tv-sarjalle

Surffari Annikan maailma muuttui, kun selkään ilmestyi haava – edessä oli uuden elämän opettelu ilman sormia ja varpaita

Jyväskyläläinen Markku Latvala kohtasi golfkerholla formulatähden – "Rennon ja vaatimattoman oloinen mies"

Mikke Valkonen, 23, painoi niin paljon, että kuntosalin vaaka näytti erroria – nyt ihmisen verran kiloja karistanut mies valmistuu ammattikoulusta ja aikoo personal traineriksi

Entiseltä JYP-valmentajalta kirja jääkiekon ja elämän kulmakivistä

230-vuotias tykki juhlisti 50-vuotiasta yhdistystä – Valmetin eläkeläiset ovat aktiivisia ja jopa kokoustilat meinaavat jäädä toisinaan ahtaiksi

Eivät keskisuomalaiset tosi-tv-ohjelmista lopu – nyt lähtee kaksi kaunotarta Ranskaan vankilasaarelle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.