Dark Cloud Rogue Galaxy

Vaikka olen harrastanut videopelaamista niin kauan kuin se tällä planeetalla on yleensä ollut mahdollista, retropelaaminen ei ole juttuni. Toki monet vanhat pelit aiheuttavat nostalgisia lämpimiä aaltoja. Toki on paljon vanhoja pelejä, joita voi pelata nykyäänkin ihan vain siksi, että ne ovat yhä hyviä pelejä. Mutta koska aikaa on rajallisesti, mieluiten pelaan uusia pelejä.

Narinat siitä, että ”ennen pelit olivat parempia” ovat turhia ja hölmöjä. Ennen videopelit olivat jotain uutta, ja kaiken voi keksiä ensimmäisen kerran vain kerran. Joten uusia tyylilajeja ja innovaatiota syntyi ennen 2000-lukua tiheään tahtiin.

Nostalgia on mainio juttu, mutta kaiken vanhan nostaminen uutta paremmaksi vain nostalgian vuoksi on menneisyyteen jämähtämistä. On vain yksi aikakausi, jossa videopelit ovat parempia kuin tänään: huomisessa.

Pelien vanhuus on harvinaisen suhteellinen käsite. Playstation 4:lle ilmestyi äskettäin kaksi japanilaisen kulttisuosiota nauttivan pelitalo Level 5:n Playstation 2 -klassikkoa. Rogue Galaxy ilmestyi alunperin tammikuussa 2007 ja Dark Cloud joulukuussa 2000. Kumpaakin julkaisua voidaan kutsua toiminnalliseksi rooli- ja seikkailupeliksi.

Dark Cloud on klassinen hyvän ja pahan välinen taistelu. Esikuvana on selvästi ollut Nintendon pitkäikäinen, suosittu ja arvostettu seikkailupelisarja Legend of Zelda. Vihreähattuisen päähenkilön Toanin tehtävä on se kaikkein perinteisin ja yleisin: pelastaa maailma.

Seikkailu tapahtuu maanalaisissa luolastoissa, joista löydetyillä ja voitetuilla tavaroilla voi rakentaa maanpäällistä kotikaupunkia suuremmaksi ja hienommaksi.

Rogue Galaxy sen sijaan lainaa Final Fantasy -sarjaa. Nuori mies Jaster haluaa seikkailla ja tutustua galaksin ihmeisiin. Jaster päätyy väärinkäsityksen vuoksi avaruuspiraattitiimin jäseneksi. Nyt ei pelasteta maailmaa, mutta mahtipontisuudesta ei silti tingitä.

Tehtävänä on löytää tarunhohtoinen planeetta, joka on täynnä äärimmäisen arvokkaita aarteita. Bonuksena määränpäästä pitäisi löytyä ikuinen elämä.

Tehtäköön selväksi, että kumpaakaan peliä ei ole tehty uusiksi modernille tehokonsolille viimeisen päälle sliipattuna. Toki kuvanpäivitys on nyt 60 ruutua sekunnissa ja kuvapisteitä on vaakasuunnassa hd-formaattiin kuuluvat 1080, mutta muutoin grafiikka on täysin entisellään, kuten on kaikki muukin.

Homman juju on siinä, että tiettyjä PS2-pelejä voi nyt pelata PS4:lla. Kuva näyttää terävämmältä kuin aiemmin, mikä vain korostaa vanhojen pelien grafiikan laatikkomaisuutta. Toinen juttu sitten on, häiritseekö se pelaajaa vai ei.

Samaan aikaan Rogue Galaxyn ja Dark Cloudin kanssa ladattavaksi tuli kuusi muutakin PS2-klassikkoa: The Mark of Kri, Twisted Metal: Black, War of the Monsters, GTA III, GTA: Vice City ja GTA: San Andreas. Lisää on luvassa. 10–15 euron hintaa on pidetty nettikeskusteluissa kovana, mutta ainakaan Rogue Galaxyn kohdalla se ei sitä ole. 15 eurolla saa 50–80 tuntia kestävän huiman seikkailun.

Mikäli PS4:lle julkaistavat PS2-pelit omistaa jo entuudestaan, siitä ei ole taloudellista hyötyä. Latausten hinnat ovat kaikille samat, joskin PS Storen tarjouksia kannattaa pitää silmillä. Muutaman euron alennuksia on ollut tarjolla jo nyt.