Digiajan flipperivelho teki itselleen Arcade-pelipöydän: "Taisin hajottaa kaksi vanhaa peliohjainta" – Katso videolta, miltä näyttää digitaalinen flipperi

Kun Mikko Keeninen, 42, perusti vaimonsa Annelin kanssa tatuointistudion Hannikaisenkadulle Jyväskylään, halusivat he sille selvän ja tunnistettavan teeman. Nimeksi valikoitui Ink Carnival, ja teemaksi vanha sirkus ja karnevaali.

Kun sisustusta ja rekvisiittoja lähdettiin suunnittelemaan, innostui Keeninen vanhoista pelihallien pelikoneista pyörittyään tovin Facebook-kirppiksillä.

– Löydettiin sieltä vanha, kolikoilla toimiva, iskuvoimaa mittaava nyrkkeilykone. Tahdoin sen kaveriksi joitakin muitakin laitteita, mutta sopivia ei tahtonut löytyä mistään, Keeninen kertoo.

Niinpä mies päätti rakentaa Arcade-pelipöydän itse. Pöydän, josta nettihuutokaupassa olisi saanut pulittaa satoja, ellei jopa tuhansia euroja.

 

Pelihallien nostalgian makuun päässyttä miestä ei kuitenkaan vain yhdellä pöydällä taltutettu.

– Kun etsin netistä tietoja laitteen rakentamiseen, törmäsin digitaalisiin flippereihin. Valmista ohjetta ei löytynyt, mutta innostuin sen verran, että oli pakko ainakin yrittää.

Digitaalisessa flipperissä mekaaninen pelipöytä on korvattu tietokoneella, johon on kytketty kaksi näyttöä. Suuremmassa näkyy varsinainen peli, ja pienempi toimii pistenäyttönä koneen takaosassa. Vaikka flipperin kuula onkin vain ruudulla liikkuvia pikseleitä, on laite muilta osin uskollinen perinteisille laitteille.

– Napit löytyvät omilta paikoiltaan, ja kuula ammutaan oikealla vetojousella. Laite tärisee kun pallo menee ränneissä, ja kaiuttimista kuuluu aina asianmukainen äänimaisema.

 

Flipperin sisällä oleva tietokone toimii Windows-käyttöjärjestelmällä. Rakennusvaiheessa ensimmäinen mutka tuli matkaan, kun Keeninen huomasi, ettei flipperin nappeja voinut iskeä suoraan tietokoneeseen kiinni. Ratkaisu löytyi konsoliohjaimesta, jonka pystyi kytkemään tietokoneeseen USB:llä.

– Taisin hajottaa kaksi vanhaa peliohjainta, kun kokeilin niiden purkamista ja uusien nappien juottamista ohjaimiin kiinni. Kolmas yritys tuotti tulosta.

Näytöt ja tietokone olivat Keenisen vanhoja, napit ja teippaukset hän tilasi netistä. Noin kuukauden kestäneen projektin helpoin osuus oli miehen mukaan itse ”kabinetin” valmistus. Mitat löytyivät netistä, ja vanerista sekä metallista tehty runko nousi autotalliin vauhdilla.

– En ole mitään alan kouluja käynyt tai tekniikkanero, mutta innostuminen ja uteliaisuus vievät näemmä pitkälle, mies sanoo ja nauraa.

 

Yhteen pelipöytään ei digitaalisessa flipperissä tarvitse jumiutua, sillä teema on vaihdettavissa toiseen käden käänteessä. Koska laite toimii Windowsilla, ovat mahdollisuudet käytännössä rajattomat. Tällä hetkellä Keenisen flipperiin asennetusta ohjelmistosta löytyy 14 erilaista elokuvateemaista pöytää. Muun muassa Star Wars, Marvelin supersankarit ja elokuvaklassikot Tappajahaista Paluu tulevaisuuteen -leffaan.

– Lisää saa, kunhan ostaa. Jos tätä olisi pitänyt lähteä itse ohjelmoimaan, olisi saattanut jäädä leikki kesken.

 

Suomesta vastaavia digitaalisia flippereitä ei mies ole löytänyt. Mikrobitissä hän muistelee joskus nähneensä jonkun artikkelin aiheesta. Pari asiakasta on tatuointistudiossa käydessään kysellyt, mistä flipperi ja arcade-pelipöytä on oikein ostettu.

– Ei ole poissuljettua, että tekisin pöytiä jopa tilauksesta. Yrittäjähän on aina yrittäjä, Mikko Keeninen sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .