Elokuva-autoilu on oma lajinsa

Autolla ajamiseni on hyvin arkista, mistä johtuu ilmeisesti se, että homma ei suju kuin elokuvissa. Mutta kuvitellaanpa, että yhtenä päivänä auton ja minun symbioosi sujuisi kuin elokuvissa.

Kun menen kaupungille asioille parkkipaikka löytyy aivan määränpääni vieressä. Tai jos ei löydy, voin parkkeerata vapaasti minne tahansa.

Takapenkin kaveri istuu aina keskellä penkkiä. Tämä on kätevää siksi, että keskustellessamme katson kuitenkin jatkuvasti häntä, en eteenpäin.

Kun lähden liikkeelle, renkaat kirkuvat ja jättävät asfalttiin mustan vanan. Minun ei tarvitse tarkastaa, pitäisikö lähtiessä väistää muista. Ei tarvitse. Suoralla tielläkin veivaan rattia edestakaisin, koska niin kuuluu tehdä.

Minun ei tarvitse olla kovin huolellinen kuski. Varsinkin jalankulkijat ehtivät aina pois alta viime hetkellä. Yhtä hyvin ei tosin käy kannettaville ikkunalaseille ja hedelmälaatikoille.

Elokuva-autoilu on sujuvaa. Stop-kylttejä ei ole, ja risteyksistä pääsee suoraan läpi. Tankkaamista ei tarvitse harrastaa juuri koskaan. Ovia ei ole tarpeen lukita, koska avain on aina virtalukossa.

Pari hankaluuttakin löytyy. Renkaat räjähtelevät huomattavasti useammin kuin tosielämässä. Törmäykset ja luodit aiheuttavat auton räjähtämisen, mutta onneksi tuollaisiin tilanteisiin harvemmin joudun.

Tuon yhden päivän ajan Golf+ olisi cool.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.