Fishbone ja Puppa J. & Tasottavat 6.6.2003

Jos joku olisi 10 vuotta sitten väittänyt, että Fishbone tulee keikalle Tanssisali Lutakkoon, olisin nauranut räkäisesti. Tuolloin olivat ajankohtaisia yhdysvaltalaisbändin Reality of my surroundings (1991) ja Give a monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe (1993) -levyt, jotka ovat edelleenkin silkkaa rautaa. Siinä missä Fishbonen viimeisin studioalbumi, kolme vuotta sitten ilmestynyt Psychotic Friends Nuttwerx on pitkälti hyväntuuliseen funk- ja soulgrooveen luottava kokonaisuus, ovat edellä mainitut kokopitkät jotain aivan muuta. Niillä bändi sotki biiseihinsä metallikitaroita, piukeaa ska-sahausta, funk-rytmejä ja punkkia, kuorruttaen kaiken Frank Zappa -henkisellä reikäpäisellä progressiivisuudella.

Reality of my surroundings on Fishbonen menestynein levy, mutta edeltäjäänsä raskassoutuisempi Give a monkey a brain... aloitti bändin levy-yhtiön vaihtorumban ja myynnillisen alamäen. Harmillista ja epäoikeudenmukaista, mutta minkäs teet. Fishbonea jos mitä voi luonnehtia legendaariseksi kulttibändiksi, ja se kuuluu samaan joukkoon aikalaistensa Red Hot Chili Peppersin, Janes Addictionin, Living Colourin ja Faith No Moren kanssa genrerajojen venyttäjänä ja uuden luojana.

Kaiken alla soi funk

Fishbone oli lavalla juuri niin tyrmäävä kuin sen maine on antanut odottaakin. Iloinen yllätys oli sekin, että väkeä oli saapunut paikalle lähes täysi salillinen, vaikka bändin nimi ei enää näinä päivinä olekaan kuin aktiivisimpien musadiggarien huulilla.

Fishbonen nykyisen kokoonpanon muodostavat laulaja-saksofonisti ja thereminin soittaja Angelo Moore, laulaja-trumpetisti Walter Kibby II, basisti-laulaja Norwood Fisher, kitaristi Spacey T ja rumpali John Steward. Moore, Kibby ja Fisher ovat perustajajäseniä ja oleellisin osa Fishbonen saundia. Lähes koko ajan kaksi- tai kolmeäänisesti laulaneen kolmikon vuorovaikutus on hitsautunut kahdessa vuosikymmenessä häkellyttävän tiiviiksi.

Hattua on nostettava myös päävokalisti Mooren kunnolle. Mies viuhtoi puolitoista tuntia väkkäränä ympäri lavaa, hyppäsi yleisön käsien kannateltavaksi, sukelsi kuuntelijoiden sekaan laulamaan ja puhalsi vielä suunnilleen joka toisella henkäyksellä saksofonia, eikä tulkintaan tullut minkään sortin säröä. Lisäksi Moore käsitteli venäläistä alkuperää olevaa thereminiä, tuota 1950-luvun pökkelökauhuelokuvien ääniraidan vakioujellitinta, kuin skrätsääjä levylautasiaan konsanaan.

Jos laulupuoli toimi tyrmäävästi, niin samaa voi sanoa Stewardin ja Fisherin rytmiryhmän työstäkin. Vaikka kitarassa oli välillä Kalliovuorten kokoinen särömurina päällä, sykki kaiken alla hikinen funk. Se on tosin miksauksesta sanottava, että kitara jäi ajoittain pahasti Fisherin mehevien bassolinjojen jalkoihin. Hieman hiljempaa Lutakon PA:ta olisi myös voinut luukuttaa.

Vaikka Fishbonen linja onkin levyllä nykyisin painottunut enemmän funkin kuin raskaan rockin puoleen, kuultiin Lutakossa silti melko paljon yhtyeen uran alkupuolen materiaaliakin. Jyväskylässä esitettiin muun muassa kappaleet Party At Ground Zero, Alcoholic, Everyday Sunshine, Fishbone (Is Red Hot), Freddie's Dead ja Sunless Saturday. Give a monkey a brain... -albumin jyhkeät sävelet olivat ikävä kyllä tyystin paitsiossa, mutta kokonaisuuden kannalta valinnan ehkä ymmärtää.

Lämmittely-yhtyeenä toiminut jyväskyläläinen Puppa J. & Tasottavat osoittautui sekin oivaksi bändiksi. Laulurastas-yhtyeen soittajia sisältänyt seitsemänhenkinen kokoonpano sai reggaen ja skan välimaastossa svengaavan soittonsa kulkemaan autenttisen ja ennen kaikkea luonnollisen oloisesti. Erityisesti laulusolistin sujuvaa flowta kuunteli ilolla. Järin omaperäistä musiikkinsa ei ehkä ollut, mutta sitäkin toimivampaa. Huumorirokin a'la Turo's Heavy Gee mieleen tuova nimi tosin on englanninkieliselle rytmibändille pöljä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.