Geometry Wars: Galaxies

Parhaat ideat todellakin ovat joskus yksinkertaisimpia. Parisen vuotta sitten Xboxin Live Arcade -nettipalveluun ilmestyi pikkupeli nimeltään Geometry Wars. Siitä tuli välitön hitti ja kulttisuosikki.

Vaikka peli oli uusi, se oli tehty retrohenkeen. Pelaaja ohjaa ruudulla yksinkertaista avaruusalusta ja taistelee jatkuvasti päälle käyviä valtavia vihollislaumoja vastaan. Grafiikka koostuu yksinkertaisista graafisista kuvioista. Silti kokemus oli mitä mainioin ja pelaaminen todella hektistä riemukasta ilotulitusta. Se mikä pikseleiden lukumäärässä hävittiin, voitettiin tyylitajussa ja tunnelmassa.

Geometry Warsin kuningasidea oli sen ohjaussysteemi. Vasemmalla ohjainsauvalla ohjattiin alusta, oikealla jatkuvatahtista tulitusta. Idea ei ollut tosiaankaan uusi. Sitä käytettiin muun muassa Robotron 2084 -kolikkopeliklassikossa jo vuonna 1982. Geometry Wars keksi pyörän uudelleen eikä sen jälkeen ole ollut pulaa jäljittelijöistä.

Tuo alkuperäinen Geometry Wars löytyy ylimääräisenä herkkuna myös Wii-julkaisusta Geometry Wars: Galaxies. Galaxies-osuus ei siitä pelattavuudeltaan mitenkään poikkea. Mutta kun Live Arcade -versio oli tarkoitettu lyhyisiin räiskintäsessioihin, Galaxies on laajempi kokonaisuus ja siksi selvästi kalliimman hintansa arvoinen. Kyseinen hinta on jopa jonkin verran alhaisempi kuin Wii-peleillä yleensä.

Retroilmettä ja nopeaa tempoa arvostaville

Loputtoman räiskinnän lisäksi Galaxies lisää soppaan erilaisia tehtäviä. Kun ne on selvitetty, päästään seuraavaan kenttään. Geometry Wars on ulkonäöltään ja pelattavuudeltaan sama vanha kunnon Geometry Wars myös Wiillä. Nyt vain pelattavaa on enemmän.

Perinteinen tattiohjaus on myös käytössä mutta Wiin omat Wiimote ja Nunchuk toimivat paremmin. Niihin tottumiseen menee noin varttitunti mutta sen jälkeen ei enää tee mieli entiseen palata. Geometry Wars: Galaxies on saatavilla myös Nintendon DS-käsikonsolille. Tällöin Wiin ja DS:n voi kytkeä yhteen, minkä jälkeen peliin tulee muutama uusi pieni lisäherkku.

Geometry Wars: Galaxies on suunnattu tosipelaajille, jotka osaavat arvostaa sen retroilmettä ja nopeatempoisuutta. Voi olla, että peli ei ole valtavan pitkäikäinen, mutta joku voi innostua siitä kovastikin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Nämä biisit Tuure Kilpeläinen tekisi kollegoilleen JouluCircukseen – "miehekäs, herkkä vyörytys" ja maalauksellinen murhaballadi

Seurahuoneen disko taisteli Raatikellarin kanssa asiakkaista aikana, jolloin keskiolut oli vielä kortilla

Viitasaaren joulunavaus ja kääntösillan siunaus samalla kertaa – soppatykistä lämmintä keittoa ja päälle glögiä

50 vuotta täyttävä arkkitehti Leena Rossi kertoo Alvar Aallon vaikuttaneen häneen lapsesta lähtien – nämä kohteet Jyväskylästä sopisivat maailmanperintökohteiksi

Näyttelijä-laulaja Jussi Lampi matkustaa Keski-Suomeen "yhden miehen ylivoiman" takia: "Näin hyvän ystävän löytäminen aikuisena on harvinaista"

Lähipiiri patisti Oku Luukkaisen, 34, lääkärin pakeille, ja diagnoosiksi tuli uniapnea – “Pahimmillaan olin hengittämättä yli minuutin”

Kolumni: Big Brother lopettaisi suhteen heti

Pauno Paajala on maanantaina alkavan Rattikärpänen-tv-ohjelman sankari – ajoi elämänsä raskaimman matkan viime elokuussa

Tämä oli se kerta, kun lintubongarit käyvät luontokuvaajan luonnon päälle – mutta lopulta sinnikkyys palkittiin: "Tunnin, puolentoista välein se kuitenkin aina piristyi"

Kolumni: Synnyttikö visailu presidentinkin? – Tuttu juttu Shown katsominen tuntuu aikasiirtymältä 90-luvulle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.