HS: Matti Nykänen haluaa estää dokumenttinsa esittämisen

Mäkihyppääjälegenda Matti Nykänen ei halua itsestään kertovaa dokumenttielokuvaa julkaistavan, kertoo Helsingin Sanomat.

– Minä kiellän näyttämästä sitä. Sen piti olla urheiludokumentti, mutta siinä on kaikkea muuta paskaa. Jossakin tavataan – vaikka hirsipuussa, Nykänen kertoi Helsingin Sanomille.

Tuottajat ovat esittäneet valmiin elokuvan Nykäselle hiljattain, mutta lopputulos ei miellytä urheilusankaria. Nykänen pitää elokuvaa epäkorrektina itseään kohtaan, epäoikeudenmukaisena. Dokumentin perushaastattelu on tehty monta vuotta sitten. Yhteensä dokumenttielokuvaa on tehty jo seitsemän vuotta.

– Sanoin esityksen jälkeen, että tällaisena tämä ei käy, Nykänen sanoi.

– Humalassa höpötän siinä niitä näitä kuin saunaillassa. Ei sellaista voi mitenkään julkaista, jos olet höyryissä. Ei se ole oikeudenmukaista. Kaikkihan me tiedetään että kännissä tulee vain kusipäisiä kakaroita. Menen oikeuteen, jos se tehdään ilman lupaa. Siinä pitää olla lentomäen hyppyjä: minulla on maailmanennätyksiäkin muutama, kaikki ne sinne, Nykänen totesi HS:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.