Hellacopters 30.11.2005

Siitä on kutakuinkin kolme vuotta kun ruotsirockin pikkujättiläinen Hellacopters vieraili edellisen kerran Jyväskylässä. Vaikka taukoa on kertynyt ja kopterit ovat tällä välin ehtineet kasvattaa mainettaan, ei rock vetänyt Tanssisalia täyteen keskiviikkoiltana. Hienoisesta yleisökadosta huolimatta aikaan saatiin kelpo bileet. Kuten laulaja-kitaristi Nicke Andersson jaksoi muistuttaa, on mukava olla taas Jyväskylässä.

Takavuosina turbovaihteella paahtanut Hellacopters poltti ilmeisesti kynttiläänsä molemmista päistä, sillä viimeisen parin levyn aikana meno hidastanut rajusti. Tämä näkyi myös bändin lavaesiintymisessä. Ei liene yllätys, että keikkasetti keskittyi viime vuosien hitteihin ja vähän tuntemattomanpiinkin vetoihin garage-kauden rymistelyjen jäädessä vähemmälle

Kesällä ilmestyneeltä Rock'n'roll is dead -albumilta kuultiin luonnollisesti läjäpäin biisejä kuten Everything's on t.v., Monkeyboy, I'm in the band, Put out the fire sekä livenä hienosti toiminut No angel to lay me away.

Cover-osastolla yleisö pääsi huutoäänestämään soitettavaksi MC5-klassikon Kick out the jams. Suomalaisittain oli hienoa kuulla keikan päättöbiisinä Get on, jonka bändi viskasi sellaisella innolla ja taidolla, että ei voinut olla vakuuttumatta koptereiden aidosta Hurriganes-diggailusta.

On myönnettävä, ettei keikan aloittanut negrospirituaali-intro tai parin ensimmäisen kappaleen vauhti jaksanut innostaa, mutta keikan edetessä koptereiden huippuunsa viety soitto alkoi lämmittää tasaisen mukavasti. Andersson sekä kitaristi Robert Dahlqvist jaksoivat fiilistellä rockmaneereilla ja nähtiinpä herroilta pari kitaramittelöäkin.

Aina yhtä sympaattinen rumpali Robert Eriksson oli myös fiiliksessä täysillä mukana, mutta basisti Kenny Håkansson sekä urkuri Anders Lindström vaikuttivat siltä, kuin pääkopassa surraisi vuosi 1969. Eipä silti, sopiihan tuokin tietyllä tapaa bändin konseptiin.

Hellacopters lämpeni hitaasti. Vasta noin reilun puolentoista tunnin mittaisen setin encore-osuudella lavalla alkoi oikeasti olla menoa sekä meininkiä ja basisti Håkanssoninkin muutoin lakonisilla kasvoilla alkoi karehtia hymy. Sääli, että tässä vaiheessa oltiin keikan loppumetreillä.

Toisaalta, ei iltaa voi kehnoksikaan luonnehtia. Andersson jaksoi kysellä, että onko hyvä fiilis ja eihän tuohon voinut vastata muuta kuin että on! Sen verran mukavan huminan Hellacoptersien vierailu jätti, että täytynee kaivaa bändin levyt naftaliinista uuteen kuunteluun

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.