Huippu-urheilija maksaa sosiaalisen elämän veroa: “En oikeastaan käy enää sukulaisissa”

Potkunyrkkeilyn naisten alle 56-kiloisten sarjan Suomen mestari Essi Honkonen, 27, on tänä vuonna kamppaillut tiensä saavutuksesta toiseen.

Honkonen otteli keväällä pronssia Itävallan Innsbruckissa, Austrian Classics Kickboxing World Cupissa. Toukokuussa hän jäi täpärästi hopealle Unkarin Budapestissä järjestetyssä Hungarian Kickboxing World Cupissa. Kisamenestys toi Honkoselle maajoukkuepaikan MM-kisoihin, jotka järjestetään lokakuussa Sarajevossa, Bosnia-Hertsegovinassa.

Jyväskylän Jigotai Kickboxing -seuraan kuuluvan Honkosen menestys tuo merkittävää nostetta niin suomalaiselle potkunyrkkeilylle, jyväskyläläiselle kamppailu-urheilulle kuin JKB:n seuratoiminnallekin.

 

Essi Honkonen on kotoisin Karstulasta ja asunut pitkään Jyväskylässä. Kiinnostus kamppailulajeihin vei Honkosen kuntonyrkkeilykurssin kautta potkunyrkkeilyn pariin.

– Keksin, että haluan harrastaa jotakin kamppailulajia. Karstulassa alkoi kuntonyrkkeilykurssi ja menin sinne. Kurssin ohjaaja oli Viitasaarelta, jonne ajauduin vuodeksi potkunyrkkeilemään. Jatkoin harrastusta Jyväskylässä muutettuani tänne opiskelemaan. Olen harrastanut lajia nyt 10 vuotta ja kilpaillut aktiivisesti kolme.

Honkonen asuu ja työskentelee nykyään Helsingissä, missä hän koordinoi työkseen monikansallista naisten liikunta- ja hyvinvointitoimintaa. Viikonloppuisin hän harjoittelee Jyväskylässä valmentaja Marko Saarisen ohjauksessa.

– Marko on ollut mukana siitä asti, kun aloitin potkunyrkkeilyn. Aloittaessani kilpailemisen kolme vuotta sitten Marko ryhtyi valmentajakseni. Meillä on hyvä suhde. Hermot saattavat välillä mennä puolin ja toisin, mutta kyllä niistä tilanteista on aina yli päästy.

 

Honkosen kilpauralla tavoitteet on asetettu korkealle alusta lähtien.

– Tavoitteena on alusta asti ollut arvokisapaikka. Tähtäsimme siihen jo viime kaudella. Tavoitteen saavuttaminen venyi vuodella, mutta se ei minua haittaa.

Kilpaurheilu vaikuttaa Honkosen jokapäiväiseen elämään. Työn, urheilun ja muun elämän yhdistämisessä on omat haasteensa. Ylimääräistä vapaata ei juuri ole, eikä aikaa meinaa aina riittää edes perheelle ja ystäville.

– En oikeastaan käy enää koskaan sukulaisissa. Varsinkin nyt, kun asun Helsingissä, viikonloput menevät Jyväskylässä treenaamiseen, jotta näen edes valmentajaani joskus. Treenejä on 10–14 tuntia viikossa. Kavereita ehdin tavata harvakseltaan. Kyllä mä välillä mietinkin, onko tässä mitään järkeä.

 

Nuoren naisen lajivalinta herättää joissakin hämmästystä. Ihmettelyä on joskus kuultu lähipiiriltäkin, mutta se ei Honkosta hetkauta.

– Kyllä sitä aina vähän ihmetellään. Itselle se on niin perusjuttu ja osa elämää, etten jaksa välittää.

Ihmettelyä enemmän läheiset kuitenkin tukevat ja kannustavat.

– Perhe ja sukulaiset kannustavat kovasti, äiti ehkä eniten. Välillä ehkä vähän kauhistellaan, että ”onko pakko”. Mutta kyllä he ihan suopein mielin suhtautuvat lajiin.

Suurempia loukkaantumisia tai haavereita Honkosen kilpauralle ei ole osunut. Siitä huolimatta hän myöntää, että kehään astuminen jännittää.

– Ennen matsia jännittää ja pelottaa, koska en halua hävitä. En pelkää loukkaantumisia, eikä kehässä huomaa, vaikka vähän sattuisikin. Pelkään vain häviämistä. Vannonkin aina ennen matsia, että tämä on viimeinen kerta. Matsin jälkeen on kuitenkin jo ihan eri fiilis.

 

Kysymykseen, miksi juuri potkunyrkkeily, urheilija vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi.

– Tykkään lyödä ja potkia kovaa. Se on kivaa, kun sen osaa. Ja on kivaa olla hyvä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .