Hyvää pikkukeskiviikkoa kaikille

Minulla on paljon suomenruotsalaisia koskevia ennakkoluuloja, ja ne kaikki ovat positiivisia. FST5:lle palaava keskustelu- ja huumoriohjelma Pikkukeskiviikko vain vahvistaa tätä käsitystä. Suomenruotsalaiset ovat hauskoja, rentoja, tyylikkäitä ja fiksuja ihmisiä.

Pikkukeskiviikon myötä koomikko André Wickström palaa Suomen telkkariin. Oli jo vähän ikäväkin. Aloitusjaksossa Wickström jututtaa kansanedustaja Silvia Modigia. Tai paremminkin kyse on jutustelusta. Lisäksi ohjelmassa nähdään sketsejä, jotka yleensä ovat aika onnistuneita.

Seuraavassa elämässä haluan syntyä suomenruotsalaiseksi.

Pikkukeskiviikko
FST5 klo 21.30

Tuhatjalkainen maistuu hyvältä

Yksi maailman typerimmistä sanonnoista on: "Makuasioista ei voi kiistellä." Miten niin ei muka voi? Mistä sitten pitäisi kiistellä? Faktoistako? Makuasioista kiistelee illan kotimainen Prisma Studio -tiedeohjelma.

Termi makuasia tulee tässä yhteydessä ottaa myös kirjaimellisesti. Ohjelmassa testataan, voiko ihmisen makuaistia muuttaa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, muutoksen kohteena on ihmisen käsitys siitä, mikä hänen mielestään on hyvää ja mikä pahaa. Eli voiko esimerkiksi vannoutuneesta kahvin vihaajasta tehdä kahvin ystävän?

Monet torakat ja tuhatjalkaiset eivät maistu lainkaan hassummilta. Silti harvat meistä niitä syövät. Joten miten saada ihminen testaamaan niiden syömistä ja kenties jopa pitämään mausta?

Prisma Studio
TV1 klo 20.00

Mörskä muuttuu unelmakodiksi

Subilla etsitään jälleen Suomen karmeinta kämppää. Tosin ohjelman asunnot eivät ole erityisen kaameita, vaan paremminkin kulahtaneita, tyylitajuttomia ja epäkäytännöllisiä. Aito kaameus vaatisi kamaluutta paljon enemmän.

Juontajana jatkaa Lola Wallinkoski, ja sisustusratkaisuista vastaa Teuvo Loman. Tiimi saa myös uuden jäsenen, huonekalupuuseppä Uolevi Nurmen. Toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa muutetaan kovassa käytössä kulunut olohuone koko perheen viihtyisäksi kokoontumispaikaksi.

Suomen kaamein kämppä
Sub klo 21.00

Kuninkaallista bling-blingiä

Ruotsin ja Tanskan kuningashuoneiden korut loistivat viimeksi prinsessa Victorian häissä. Mistä ne ovat päätyneet hoveihin? Kaksiosaisessa dokumentissa Kruununjalokivien säihkyvä historia korujen taustasta kertovat muun muassa kuningattaret Silvia ja Margareeta.

Monet Pohjoismaiden kuninkaallisten koruista ovat peräisin Napoleonin hovista. Ruotsin ensimmäinen Bernadotte-suvun kuningatar Desideria sai naimisiin mennessään mittaamattoman arvokkaita koruja.

Kruununjalokivien
säihkyvä historia
TV1 klo 21.55

Kieltolaki toimii vain teoriassa

Vuonna 1920 Yhdysvalloissa voimaan astunut kieltolaki kielsi alkoholijuomien valmistuksen ja myynnin koko liittovaltion alueella. Kieltolain taustalla oli muun muassa räjähdysmäisesti lisääntynyt viskin kulutus. Viisiosaista dokumenttisarjaa voi katsoa myös pohjustuksena ensi sunnuntaina alkavaan HBO-draamaan Boardwalk Empire. Kieltolaki ei toiminut, vaan sai myös aikaan järjestäytyneen rikollisuuden.

Historia: Yhdysvallat
kieltolain aikaan
Yle Teema klo 21.00

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Bändi syntyi Jyväskylässä ja ukkosen isku vei sen maailmankartalle – Steve ’n’ Seagulls kiertää Pohjois-Amerikkaa jo seitsemättä kertaa

Excalionin palaset loksahtivat Laukaassa kohdilleen – Konneveden lahja metallimusiikille julkaisee uuden levyn syyskuussa

Lempi leiskui festareilla – mies kosi Tuomistonlammen laiturilla: "Ainakin vuoden verran olen miettinyt, että Naamoilla kosin"

Ukkometson tulipalo vuonna 1981 toi Jyväskylän keskustaan dramaattisen näyn – eliittiravintolan toiminta päättyi liekkeihin, mutta tarinat elävät

Päijännepurjehduksen tuuletukset nähdään tänä vuonna Säynätsalossa – venekunnat aloittavat 118 kilometrin urakkansa Padasjoelta

Katso kuvat: John Smith Rock Festivalin perjantai oli loppuunmyyty – "Tämä on vain kerta kaikkiaan aivan todella hyvin järjestetty festari"

"Pelkopalautetta on tullut monesta sarjasta" – Möröt ja nallet ovat aikansa kuvia

Palkittu uuraislainen hevoskuvaaja kokoaa näyttelyn lapsuusmaisemiinsa – katso täältä parhaita paloja

Metrilaku, bajamaja, muikut – katso tästä, kuinka hyvin pärjäät kesäbingossa

Melodista metallia soittava Arion aloitti John Smith Rock -festarin Laukaassa – katso kuvasarja

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.