IS: Matti Nykänen perustaa firman: "Ettei kenenkään muun tarvitsisi kokea samaa piinaa"

Mäkihyppääjälegenda Matti Nykänen on perustamassa managerointiin keskittyvää yritystä, kertoo Ilta-Sanomat. Nykänen perustaa yritystä yhdessä liiketuttavansa kanssa.

– Olemme perustamassa urheilun, taiteen ja viihteen alallle suuntautuvaa täyden palvelun managerointifirmaa, 51-vuotias Nykänen kertoo lehden haastattelussa.

Nykäsen mukaan yritys haluaa tukea eri aloilta huipulle nousevia ihmisiä.

– Oma roolini on toimia urheilijoiden valmentajana ja henkisenä tukijana. Pystyn auttamaan myös vaikka viulunsoittajaa siinä, mitä virheitä hänen ei kannata tehdä sen jälkeen, kun julkisuusrumba alkaa, Nykänen kertoo lehdelle.

Taustalla ovat Nykäsen omat kokemukset. Nykänen sanoo, ettei ole elänyt yhtään normaalia päivää sen jälkeen, kun hän voitti suurmäen MM-kultaa Oslon MM-hiihdoissa 1982.

– Voin vakuuttaa, että helppoa ei ole ollut. Haluan, että kenekään muun ei tarvitsisi kokea samaa helvetillistä piinaa, Nykänen sanoo lehdelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.