IS: Porno kiinnostaa Luukkaisen Okua

Radio Voicen jyväskyläläisjuontaja Oku Luukkainen kertoo Ilta-Sanomille kesälukemisestaan asioita, jotka paljastavat muun muassa miehen innostuksen pornoon ja mediaan.

Ilta-Sanomien haastattelussa Luukkainen kertoo saaneensa Kauko Röyhkän kirjan Henry Saaresta sukulaiseltaan matkalukemiseksi.

- Siinä aika pitkälle yhdistyvät asiat, jotka ovat isossa roolissa elämässäni: porno ja media, Luukkainen sanoi.

Muuten Luukkaisen kesään on kuulunut lomailua, festareiden juontamista ja kirjojenkin lukemista.

Oku Luukkainen toimi aiemmin juontajana Radio Jyväskylässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.