Ihan tavallisen hauska komediasarja

Mistä kertoo uusi amerikkalainen tilannekomedia Matalalentoa (The Loop)? Nuoresta miehestä työelämän pyörityksessä. Ihmissuhdeongelmista, varsinkin naisystävien suhteen. Kahjoista kämppiksistä.

Ei siis mistään kovin omaperäisestä.

Tämä huomioon ottaen Matalalentoa on positiivinen yllätys. Päähenkilö Sam Sullivan ( Bret Harrison) on parikymppinen nuorukainen työuransa alussa.

Matalalentoa
MTV3 klo 14.15

Itämeri elää myös jään alla

Itämeri on meidän meremme, mikä ei tosin usein näy siinä, miten Itämerta kohtelemme. Neliosaisessa sarjassa Itämeri - yllätysten meri tutustutaan Itämeren historiaan ja nykypäivään. Aloitusjaksossa katsotaan, miten talvi vaikuttaa Itämereen.

Itämeri - yllätysten meri
TV2 klo 20.45

Kunnianosoitus mustalaismusiikille

Illan Dokumenttiprojekti-ohjelma Eihän tämä maa minun omani ollut on kunnianosoitus Suomen romanien ainutlaatuiselle musiikkiperinteelle. Dokumentin päähenkilö Hilja Grönfors oppi sukunsa laulut jo lapsena. Hän on lisäksi kerännyt laajasti lauluperinnettä ja esittää arkaaiset laulut karismaattisesti.

Mustavalkovalokuvien ja arkistomateriaalien avulla romanien lähihistoria ja 1970-luvun elämäntavan muutos elävät dokumentissa monipuolisesti mukana. Kulttuurihistoriaa vahvasti luotaavaa dokumentti on merkkipaalu Suomen romanien monisatavuotisessa tarinassa.

Dokumenttiprojekti: Eihän tämä maa minun omani ollut
TV2 klo 22.50

Halvat vaatteet, halvat olosuhteet

Jokainen, joka vastustaa globalisaatiota ylikansallisen vaatekauppaketjun vaatteissa, on tekopyhä. Vaatetrendien mukana pysyminen ei ole ollut yhtä halpaa ja helppoa koskaan ennen, kiitos globalisaation. Mutta miten nuo vaatteet on valmistettu? Siitä kertoo neliosainen brittisarja Verta, hikeä ja t-paitoja.

Kuusi tavallista parikymppistä brittinuorta lähetetään Intiaan katsomaan, miten heidän vaatteensa tehdään. Myös he itse tekevät töitä suuressa vaatetehtaassa New Delhissä. Euron päiväpalkan lisäksi työntekijät saavat osakseen huonoa kohtelua, tiukkaa kuria ja pilkuntarkkoja määräyksiä.

Verta, hikeä ja t-paitoja
TV2 klo 20.00

Väkivaltaiset suomalaiset

Minulla olikin jo vähän ikävä keskusteluohjelma Voimalaa. Kevätkauden ensimmäisen jakson teema on suomalainen väkivalta. Ohjelman toimittavat ja juontavat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa. Keskustelussa mukana ovat sosiologi Emmi Lattu, kulttuurihistorian dosentti Kustaa H.J. Vilkuna, toiminnanjohtaja Tomi Timperi ja Käpylän Pyövelinä tunnettu Jukka Järvinen.

Voimala
TV1 klo 22.00

Neljännesvuosisata HIVin historiaa

Katsoisin Tiededokumentin HIV ja minä pelkästään sen juontajan Stephen Fryn vuoksi. Karismaattinen näyttelijä ja taitava koomikko on myös yksi maailman fiksuimmista miehistä. Kaksiosaisessa BBC-dokumentissa käydään läpi neljännesvuosisata HIV-historiaa. Aluksi HIViä pidettiin pelkästään homojen vitsauksena, nykyään ollaan viisaampia. Stephen Fry on avoimesti homoseksuaali, ja siksi hän on joutunut pohtimaan HIViä enemmän kuin monet muut.

HIV ja minä
Yle Teema klo 17.00

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.