Iltalehti: Juicesta tehdään sittenkin vain yksi elokuva

Toinen muusikko Juice Leskisestä tekeillä ollut elokuva on peruttu, kertoo Iltalehti. Juice-elokuva oli vielä kevättalvella sekä Solar Filmsin että Yellow Filmin työlistalla.

Solar Filmsin elokuvan tuottajaksi ilmoitettu Markus Selin kertoo Iltalehdelle, että projekti saa jäädä. Selinin mukaan kahden tuotantoyhtiön olisi järjetöntä tehdä samaan aikaan elokuvaa samasta aiheesta.

Sen sijaan Yellow Filmistä kerrotaan, että elokuvaprojekti on edelleen käynnissä.

Juice Leskinen kuoli 56-vuotiaana marraskuussa 2006.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Kolumni: Kaikesta ei voi tehdä komediaa, sillä lopputuloksena voi olla hämmentävä huumorikokemus

Tämänkin uutisen oli joskus tultava: Tanssiorkesteri Euroset panee pillit pussiin

Ravintola-arvio: Keskisuomalaisen makuraati vieraili Haraldissa – tarjoilija varoitteli hauleista ja savulahna oli suorastaan rikollisen hyvää

Kolumni: Rikollinen mieli -dokumenttisarjaa on haukuttu härskiksi sosiaalipornoksi – olen osittain eri mieltä

Kun vastaan tuli suulas orava ja lumiukkopartio – toimittaja otti selvää, mihin Palokassa kannattaisi suunnata paikallisten mielestä

Kaikki maailman viisaudet on ripoteltu ympäri Jyväskylää suureksi elämäntaito-oppaaksi – katso kuvasarja

Risto Kaskilahti, Viitasaaren lahja suomalaiselle viihteelle tekee debyytin UIT-revyyssä

Tangokuningatar yllättää "uudella" uravalinnallaan: "Lähden heti malliksi kun kysytään"

Pankinjohtajat ja kauppiaat naureskelivat taloushuolissa kärvistelleelle Aki Palsanmäelle, kunnes pihaan karautti vuonna 2012 tuotantoyhtiön auto

Kolumni: Tiesitkö tämän Die Hardista? Ja muutama muu jännä fakta: "Elokuvan kuvauksissa käytettiin 17:ää hajoamisen eri vaiheissa ollutta aluspaitaa"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.