Iltalehti: Jyväskylän Saija Tuupanen on tanssilavojen kassakuningatar

Iltalehti on selvittänyt, mitä maksetaan tanssilavojen kuninkaille ja kuningattarille. Selvityksestä käy ilmi, että yksi on ylitse muiden ja se on Jyväskylän viime aikoina paljon julkisuudessa ollut tangokuningatar Saija Tuupanen.

Siinä missä tanssikuninkaiden kohdalla on hiljaisempaa, on naisten puolella vuoden 2003 tangokuningatar Saija Tuupanen uransa huipulla. Hän tienaa keikasta 4 500–6 000 euroa, arkisinkin 3 000–5 000 euroa. Tuupanen keikkailee kesällä lähes joka päivä, joten tuloa kertyy.

Iltalehti muistuttaa, että tanssilavakeikkojen osalta artisti ei saa koko summaa itselleen vaan kuluihin menee osa.

Tuupasesta sanotaan, että hänellä on monipuolinen ohjelmisto, josta tanssikansa tykkää. Tanssilavojen emännät ja isännät puolestaan tykkäävät siitä, kun Tuupanen vetää salit täyteen.

Iltalehden mukaan ainut, joka edes jossain määrin pääsee lähelle Tuupasta vetovoimassa, on vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila. Hänen keikkapalkkionsa ovat kuta kuinkin samaa suuruusluokkaa Tuupasen kanssa.

Tuupanen muutti hiljattain Toivakasta Jyväskylään ja on ollut julkisuudessa muun muassa seurustelustaan Sami Hedbergin kanssa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .