Into the Sun



Steven Seagal iskee jälleen. Toimintajännärissä Into the Sun (2005) hän on Japanissa asuva entinen CIA-agentti, joka pistetään selvittämään paikallisen poliitikon salamurhaa. Konkari saa työparikseen keltanokan ( Matt Davis). Japani ja yakuza nostavat Into the Sunin lukuisten yhden tähden Seagal-elokuvien parhaimmistoon. Jonkin verran auttaa se, että elokuvaa ei ilmiselvästi ole tehty aivan kengännauhabudjetilla. Ohjaaja on nimeltään mink (ihan totta). Hän on aiemmin tehnyt lähinnä musiikkivideoita.

TV Viisi klo 21.00-23.00

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.