Jäähyväiskiertueen suosio yllätti Remu Aaltosen

Konsertti: Remu Aaltonen viimeisellä keikalla Keski-Suomessa.

Lauantaina iltapäivällä Remu Aaltonen vastaa puhelimeen.

– Just tultiin tänne ja tehdään soundcheckiä. Mä en kyllä hiffaa missä me ollaan, vaikka paljon on pyöritty maitolavoilla.

– Ai kylpylähotelli! Voi jumalauta, mä meen varmaan uimaan kun saan syötyä. Kasvaako palmutkin jossain...

Remun Last Call -jäähyväiskiertue on edennyt Laukaan Peurunkaan. Fiilikset ovat hyvät.

– Oon yllättynyt, että joka paikassa on ollut hirveesti ihmisiä, uutta sukupolveakin. Ja tää bändi on niin helvetin hyvässä vedossa. Jengi diggaa ja encoreita vedetään.

Illan setissä on Remun mukaan luvassa jotain uutta.

– Mä tyhmä paljastan juonen...no sanotaan että joulupukin kontti on täynnä yllätyksiä. Jos on kilttiä lapsia niin lahjoja tulee.'

Pusut Remulta

Illalla kymmenen aikaan sisarukset Päivi ja Riitta-Liisa Leinonen käveleksivät Kylpylähotelli Peurungan aulassa ison kukkapuketin kanssa. Faneja siis. Mutta haastattelua ei heru; naisilla on tärkeämpää tekemistä.

Seuraavan kerran kohdatessamme he kertovat:

– Tapasimme Remun ja veimme hänelle sinivalkoisia kukkia Suomi 100 vuotta -hengessä, kohta 70-vuotiaalle Remulle. Emme halunneet antaa kukkia minkään järjestysmiehen kautta, vaan henkilökohtaisesti. Se onnistui. Remu halasi meitä ja antoi suukot poskelle.

Kohta kello tulee yli yhdentoista. Show-time.

Areena-salin lavan edessä neli-viisikymppiset naiset tärisevät innosta kuin pikkutytöt. Niskan takaa kuuluu hilpeässä nousuhumalassa olevien miesten rytmikäs kuoro:

– Hee-ee-ei. Hee-ee-ei. Remu. Remu. Remu.

Kunnes Remu Aaltonen tulee rumpusetin taakse hitaasti keppien kanssa.

Eturivin naisten jännitys laukeaa: he hyppivät, ojentavat käsiään, laulavat mukana, tanssivat.

Jyväskyläläinen Anna-Liisa Hakkarainen kävi Hurriganesin keikoilla teini-ikäisenä Kivistön työväentalolla ja Koivurannan lavalla.

– Niiden meininki oli niin rajua. Remu oli bändissä se ykkönen mulle.

Lauantain konsertti oli Hakkaraiselle erityisen nostalginen.

– En ole nähnyt Remua livenä teini-iän jälkeen.

Kännissä hirrenorsilla

Laukaalainen Jukka Ikkala kuuli Hurriganesia ensimmäisen kerran vuonna 1973 Kangasniemen Syvälahden lavalta.

– Asuimme lähellä tanssilavaa. Se rokkenrolli säväytti pienen pojan mielen kaikkien niiden humppaorkesterien jälkeen, mitä sieltä muina viikonloppuina kuului.

Ensimmäiselle keikalle Ikkala pääsi neljätoistavuotiaana.

– En pysty sanoin kuvailemaan fiilistä. Se oli niin täysin erilaista mitä Suomessa oli kuultu. Koko Hurriganesin musiikin pohja oli Remun ja Cissen kompissa, joka pelasi pirun hienosti yhteen. Ja eihän Remua laulajana ole kukaan pystynyt matkimaan.

Ikkalan nuoruus meni siinä, kun hän kiersi kavereineen 200 kilometrin säteellä kaikki paikat missä Hurriganes esiintyi. Paras keikka oli Puumalassa juhannuksena.

– Me parikymppiset jätkät keikuttiin lavan hirsiorsien päällä kännissä kuin ellun kanat ja harrastettiin rokkenrollia.

Jämsänkoskelainen Juha Pesonen oli kuusivuotias kuunnellessaan Hurriganesin Roadrunneria isoveljensä mankalta.

– Kun velipoika oppi uimaan, hän sai lahjaksi mankan sekä Roadrunnerin ja Juice Leskisen Coitus Intin c-kasetit.

– Veli kielsi, että et soita mun mankkaa kun oon koulussa. Kuuntelin silti salaa ja yritin kelata kasetin aina samaan kohtaan, ettei hän olisi huomannut.

Fanitus on jatkunut näihin päiviin. Vaimonsa Katja Rantasen kanssa hän on kerännyt Hurriganes-tavaraa ja rakentanut kotiinsa bändin nimikkobaarin.

– Tänään nautitaan rokkenrollista, ehkä vähän jorataankin, Pesonen sanoi.

Illan tähti Remu Aaltonen kertoi suunnitelmistaan kiertueen päätyttyä näin:

– Mä oon niin yksinkertainen, että elän hetkessä. En mä huomisesta tiedä mitään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.