Janet Jackson joutuu leikkaukseen – Piti esiintyä Helsingissä huhtikuussa

Laulaja Janet Jackson on ilmoittanut joutuvansa leikkaukseen ja keskeyttävänsä kiertueensa. Hän kieltäytyy kertomasta enempää terveydestään.

– Sain kuulla tänään lääkäreiltäni, että leikkaus on tehtävä pian, Jackson, 49, kertoo jouluaatolle päivätyssä lausunnossaan.

Jacksonin mukaan Unbreakable-kiertue jatkuu keväällä ja konserttipäivät siirtyvät myöhemmäksi. Seuraavan konsertin piti olla Denverissä tammikuun alussa.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Jacksonin on määrä esiintyä Helsingin areenalla 25. huhtikuuta. Joulupäivänä lippuja oli yhä myynnissä Lippu.fi-palvelussa. Järjestäjältä ei ollut tullut vielä tietoa keikan mahdollisesta siirtymisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Marko Ahosen tärpit: Menu Finnjävel vie katsojat suomalaisen perinneruuan ytimeen

Vanhat kuvat: Nelostietä mentiin venekyydillä, kun vedet nousivat tulvakorkeuteen 1955 – katso kuvat Pihtiputaalta, Saarijärveltä ja Koskenpäältä

Tiedätkö, arvaatko, muistatko? Tällä kertaa tietovisassa sukelletaan historiaan: Tiedätkö Suomen kuninkaan oikean nimen?

Somen supertähti Keuruulta on nyt kirjailija ja filosofian maisteri – "Nyt voin ryhtyä täysillä kehittämään uraa"

Marko Ahosen tärpit: Inside Out – mielen sopukoissa on yksi Pixarin lukuisista merkkiteoksista

Jyväskyläläinen, sinut on tanssihaastettu! Opettele yksinkertainen tanssisarja, kuvaa se ja lähetä eteenpäin

Marko Ahosen tärpit: Renny Harlin muutti elokuviensa kielen hollywoodista kiinaksi – New Year’s Even käsikirjoitusta ei herättäisi eloon Jeesuskaan

Umpikaupunkilainen emäntä alkoi kuvata maatilan eläimiä – nyt possu, aasi ja poni ovat some-tähtiä

Marko Ahosen tärpit: Mad Max – Fury Road on viiden tähden toimintaelokuva ja tyylilajinsa suuri merkkiteos

Nämä tarinat kuulostavat saduilta, mutta ovat täyttä totta! Kuningas söi itsensä hengiltä, toinen ei peseytynyt koskaan, kolmas juoksi alasti pitkin katuja...

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.