Joel Hallikainen laulaa Karstulassa - Elämäkerta julki syksyllä

1990-luvun suursuosikki on keskittynyt viime vuodet hengelliseen musiikkiin.

Laulaja, lauluntekijä Joel Hallikainen konsertoi Karstulan kirkossa kesäillan gospelkonsertissa perjantaina 31. elokuuta. Hallikainen muistetaan etenkin 1990-luvulta suosittuna iskelmätähtenä ja televisioesiintyjänä. Vuodesta 2004 alkaen Hallikainen on tehnyt useita hengellisen musiikin albumeja, joista viimeisin, Elämän säkeet, on viime keväältä.

Karstulan konsertissa kuullaan Hallikaisen uutta musiikkia, mutta myös hänen aikaisempaa tuotantoaan.

Hallikaisen elämästä ja urasta julkaistaan Minervan kustantamana lokakuussa Tommi Lindblomin toimittama kirja Joel Hallikainen – Elämäni tarina.