Joulun aikaan -liite jatkuu verkossa

Keskiviikon Keskisuomalaisen liite Joulun aikaan jatkuu verkkopalvelun puolella. Joulutunnelmaan hakeudutaan niin ruokaohjeiden, hauskojen lahjaideoiden kuin käsitöiden avulla.

Jouluiset ruokareseptit tarjoavat muun muassa lumipallomakeisten, kakkujen ja joulupöydän ruokien herkullisia makuja ja Tee itse -osiosta löytyy askarteluvinkkejä käsistään enemmän tai vähemmänkin käteville.

Kaikki jouluiset vinkit ja jutut löytyvät Erikoissivujen alta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Urpoimmat joululahjat, ole hyvä!

Lumipallomakeiset

Uusimmat

Tänään

Kaatui, mutta voitti – tämä suomalainen urheilutarina ei unohdu

Bändi syntyi Jyväskylässä ja ukkosen isku vei sen maailmankartalle – Steve ’n’ Seagulls kiertää Pohjois-Amerikkaa jo seitsemättä kertaa

Excalionin palaset loksahtivat Laukaassa kohdilleen – Konneveden lahja metallimusiikille julkaisee uuden levyn syyskuussa

Lempi leiskui festareilla – mies kosi Tuomistonlammen laiturilla: "Ainakin vuoden verran olen miettinyt, että Naamoilla kosin"

Ukkometson tulipalo vuonna 1981 toi Jyväskylän keskustaan dramaattisen näyn – eliittiravintolan toiminta päättyi liekkeihin, mutta tarinat elävät

Päijännepurjehduksen tuuletukset nähdään tänä vuonna Säynätsalossa – venekunnat aloittavat 118 kilometrin urakkansa Padasjoelta

Katso kuvat: John Smith Rock Festivalin perjantai oli loppuunmyyty – "Tämä on vain kerta kaikkiaan aivan todella hyvin järjestetty festari"

"Pelkopalautetta on tullut monesta sarjasta" – Möröt ja nallet ovat aikansa kuvia

Palkittu uuraislainen hevoskuvaaja kokoaa näyttelyn lapsuusmaisemiinsa – katso täältä parhaita paloja

Metrilaku, bajamaja, muikut – katso tästä, kuinka hyvin pärjäät kesäbingossa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.