Jukka Poika nousee Traktorijatzeissa kuskin paikalle

Jenna Bågeberg ja Loiskis viihdyttävät lauantain ilmaistapahtumassa lapsia.

Traktoreiden ja jazzin välistä yhteyttä on vaikea löytää, mutta todennäköisesti tuon ainutlaatuisuutensa ansiosta musiikkitapahtuma Traktorijatzit on päässyt 15 vuoden ikään Viitasaarella.

– New Yorkin syke ja suomalainen maalaismaisema oli yhdistelmä, mikä herätti yleisön ja artistien kiinnostuksen. Traktorijatzit aloitettiin pienellä budjetilla ja talkoilla, mutta jo ensimmäinen tapahtuma oli onnistuminen, Ilkka Rantamäki kertoo.

Rantamäki ideoi tapahtuman läänintaiteilijana työskennellessään. Kun Traktorijatzit oli saatu vauhtiin, luovutti Rantamäki tapahtuman muiden käsiin.

Nyt tapahtuman takana on Traktorijatzit ry, jossa vetovastuu on Kirsi Niskasella. Niskasen johdolla tapahtumassa on uudistettu muun muassa visuaalinen ilme.

Perjantaina 6.7. alkavan tapahtuman pääesiintyjänä on Jukka Poika lauantaina. Muita tapahtuman esiintyjiä ovat muun muassa Niila, Sorrowhearts, Iida Nättinen ja Greenrose Faire. Perinteiseen tapaan Traktorijatzeille traktorilla saapuvat pääsevät tapahtumaan maksutta.

Tänä vuonna jazzia edustaa fillaripianisti Aarno Paakkari, joka esiintyy torialueella Traktorimarssin yhteydessä perjantaina iltapäivällä.

– Jazzia ei ole unohdettu, vaikka tänä vuonna on enemmän populaarimusiikia, Kirsi Niskanen toteaa.

Suovanlahden Myllytuvalla tapahtumaa ei voida paisuttaa puitteita suuremmiksi, joten illassaan paikalle mahtuu 600 jatzivierasta.

– Traktorijatzit toimii hyvin pienimuotoisen olohuonetapahtuman hengessä, Ilkka Rantamäki kertoo.

Tapahtuman jatkuvuuden kannalta Kirsi Niskanen haluaa tuoda Traktorijatzeille joka vuosi jotain uutta.

– Tärkeää on pitää rento ilmapiiri, mutta esimerkiksi aluejärjestelyillä, ohjelmalla ja ruokatarjonnan kehittämisellä jatzeja voidaan parantaa.

Traktorijatzeilla on huomioitu myös lapset. Lauantain ilmaistapahtumassa esiintyy tänä vuonna lastenmusiikkiyhtye Loiskis, joka esiintyy tangokuningatar Jenna Bågebergin Kauneimmat koululaulut -yhteislaulukonsertissa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .