Jumalten sanansaattaja saapui takaisin Suomeen

Häiveperhonen on tavattoman voimakas ja nopea lentäjä, joka usein liitää muutamien rivakoiden siiveniskujen säestämänä.

Lajin uljautta korostaa sen suuri koko. Siipiväliä löytyy reilusta kuudesta sentistä jopa lähelle kahdeksaa. Näillä mitoilla se on suurimpien suomalaisen päiväperhosten luokassa.

Koiraat ovat erityisen upeita, sillä valon osuessa sopivassa kulmassa hohtavat niiden siivet syvänsinistä metalliväriä. Naaraat ovat aina päältä tummanruskeita. Molempien siipiä koristavat lisäksi valkeat täplä- ja juovakuviot.

Koiraat valtaavat parhailta esiintymispaikoilta parinsadan neliön kokoisia reviirejä, joita ne vartioivat ja puolustavat tähystyspaikoiltaan puiden latvuksista. Kaikki lähelle osuneet kilpailijat häädetään välittömästi.

Kukat eivät häiveperhosta kiinnosta, mutta kirvojen erittämä mesikaste, vesi, hiki ja jopa raadot maistuvat.

Aamupäivisin perhoset laskeutuvat toisinaan latvuksista maahan juomaan ja ovat silloin parhaiten nähtävissä ja kuvattavissa. Iltapäivisin perhoset viihtyvät yleensä korkealla puissa.

Parhaat mahdollisuudet kohdata häiveperhonen lennossa on heinäkuu ja elokuun alkupuoli. Mieluisinta elinympäristöä tuntuu olevan kallioiden rikkoma, lehtipuuvaltainen metsänreunus sekä metsäteiden varret.

Häiveperhosen edellinen esiintyminen Suomessa osui 1930-luvun lämpimiin kesiin. Laji tuntuu aina herättäneen intohimoja ja inspiraatiota.

Kirjailija Christer Kihlman kuvaa elävästi kirjassaan Sininen äiti (suomennos Esa Adrian 1962) kuinka hän koki häiveperhosen ja sen pyydystysyritykset nuoruutensa kesinä Sjökullassa: ”Apatura iris, suurin, värikkäin ja älykkäin perhonen joka ylipäänsä meidän leveysasteillamme esiintyy, tosi aristokraatti joka elää salaperäistä ja ylevää Punaisen Neilikan elämäänsä milloin siellä milloin täällä, äkkiä kadotakseen jäljettömiin ja ilmestyäkseen jossakin muualla, toisessa maisemassa, toisessa maassa. - Se vainosi meitä kesäisin ja oli keskustelun aiheena joka kahvipöydässä ja päivällispöydässä tai missä vain kaksi toisensa kohtasi. - Sen lento oli nopeaa ja varmaa kuin pääskysen, pehmeää liukulentoa joka aivan äkkiä saattoi keskeytyä jyrkkään syöksyyn sivulle. Se saattoi istua aivan rauhassa maassa keimailemassa ja näytellä itseään kaikessa ihanuudessaan, samalla kun sitä lähestyi haavi kädessä varovasti uskoen että se ei ollut huomannut mitään mutta samassa silmänräpäytyksessä kun haavin löi maahan se oli poissa, se oli singahtanut vinosti ylös ja ennen kuin pyydystäjä oli ehtinyt vähimmässäkään määrin tointua yllätyksestään, sekunnin murto-osan kuluessa se oli jo korkealla puiden latvojen yllä ja teki pari voitonriemuista luovia siellä ikään kuin pilkaten ja osoittaakseen täydellisen suvereenisuutensa ennen kuin katosi tuntemattomaan.”

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .