Juonipaljastus: Totuus Salkkareiden Sepon tulemisesta tiensä päähän

Ensinnäkin, hyvä lukija, jos et ole kiinnostunut pilaamaan jännitystäsi, lopeta jutun lukeminen tähän.

Viime päivinä tiedotusvälineissä on kohistu Suomen suosituimpiin ohjelmiin kuuluvan Salattujen elämien pitkänperjantain jakson juonenkäänteistä. Jakson nimi on "Seppo laulaa viimeisen virtensä".

Sarjan tekijät ovat monessa yhteydessä antaneet ymmärtää, että Jarmo Kosken esittämä talonmies Seppo Taalasmaa tekisi jaksossa itsemurhan. Esimerkiksi tuottaja Marko Äijö on kuvaillut Salattujen elämien tunnetuimpiin ja pitkäaikaisimpiin hahmoihin kuuluvan talonmiehen tulevan "tiensä päähän" ja on puhunut "karmeasta ratkaisusta".

Taalasmaa on kärsinyt sarjassa alkoholiongelmasta. Pitkänperjantain jakson ikärajaa on rajujen tapahtumien vuoksi nostettu tavanomaista korkeammaksi K-12:een.

Kova ennakkokohu on aiheuttanut odotuksia, että pitkänperjantain jaksosta tulee Salattujen elämien katsotuimpia. Esimerkiksi vedonlyöntiyhtiö Unibet pitää todennäköisenä, että "Seppo laulaa viimeisen virtensä" on vuoden tähän asti suosituin jakso.

Näyttää kuitenkin siltä, että Seppo Taalasmaan kuolemaa pelkäävät voivat huokaista helpotuksesta. Yle nimittäin esitti viime perjantaina kulttuurin ajankohtaisohjelman Stradan, jossa nähtiin, että Jarmo Koski on edelleen mukana Salattujen elämien kuvauksissa.

Salattujen elämien jaksot kuvataan noin puolta vuotta ennen niiden esittämistä. Kosken näkyminen ajankohtaisohjelmassa viittaa siis erittäin vahvasti siihen, ettei Seppo Taalasmaa poistu sarjasta pitkänperjantain jaksossa.

Vuonna 1999 alkanut Salatut elämät on ollut koko historiansa ajan MTV3:n suosituimpia ohjelmia. Sarjaa on parhaimmillaan seurannut 1,3 miljoonaa katsojaa. Kuluvan vuoden tähän asti katsotuin jakso keräsi ruutujen ääreen 919 000 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Jyväskyläläinen yksityisetsivä lähti etsimään itseään – epidemia typisti matkan, mutta taskuun jäi Costan tähden titteli

Vaimo torppasi Ismo Leikolan "karanteeniviiksien" kasvattamisen – jyväskyläläislähtöisen koomikon puolivillainen kompromissi naurattaa somessa

Laukaalaisvauva syntyi keskelle poikkeusoloja: perhe ideoi etänimiäiset, joissa nimi julkistetaan kekseliäällä tavalla

Tuleeko Talent Suomen voitto Keski-Suomeen? Yksi finalisteista on jämsäläinen tanssija Leevi Lehtonen

Rane Rautiainen & Paha Kaksonen räimii uutuuslevyllään akustisesti

Sata vuotta täyttävä Helga Puukari oli juuri aloittanut työt Jyväskylän pääpostissa, kun piti rynnätä pommisuojaan

Iskelmäkollegat muistivat edesmennyttä laulajaa – "Yksi on joukostamme poissa"

Hankasalmen metalliylpeys Kamara täyttää pyöreitä vuosia, juhlalevyllä mukana alkuaikojen esikuva Timo Rautiainen

AlfaTV tuo ruutuun kaksi koronaan liittyvää ohjelmaa – Studiossa kaksi tuttua tv-kasvoa

Näin suomalaisia juksattiin aprillipäivänä: räppäri Petri Nygårdille presidentiltä musiikkineuvoksen arvonimi, Wilma suljettu, tiukkaa viinaa panimon verkkokaupasta...

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.