Jyväskylään rakastunut Mikko Peltonen tapasi puolisonsa tehdessään Urheiluruutua: "Siitä tulikin sitten vähän pidempi haastattelu"

Ohjaajana ja tuottajana työskentelevä Mikko Peltonen, 41, työstää nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä kertovaa, kahdeksanosaista Eva-dokumenttisarjaa Viaplaylle. Sarja julkaistaan syksyllä ja luvassa on Peltosen mukaan “verta, hikeä ja kyyneliä, mutta myös harvinaislaatuista materiaalia Wahlströmin elämästä”.

– Evasta nähdään sarjassa uusi puoli, sellainen, mitä ei olla julkisuudessa totuttu näkemään. Ollaan ihan Evan iholla, Madison Square Gardenillakin Wahlstömin ottelua seurannut Peltonen kertoo.

Kotkassa syntynyt ja siellä parikymppiseksi elänyt Peltonen on tehnyt tv-sarjaa Walhströmistä pari vuotta, mutta mies ei ole ensimmäistä kertaa urheilun kanssa tekemisissä. Peltosen lapsuuden haave oli ryhtyä olympiatason hiihtäjäksi. Nuoruuden kynnyksellä kiinnostuksen kohde vaihtui kuitenkin liikuntahallinnon opintoihin ja johdatti Jyväskylän liikuntatieteelliseen.

Opiskeluvuosina Peltoseen syttyi elinikäinen rakkaus keskisuomalaiskaupunkia kohtaan.

– Kun muutin Jyväskylään, kaverini Piiraisen Jussi, johon olin tutustunut pääsykokeissa, tuli minua bussiasemalle vastaan. Muistan vieläkin, kun minulla oli kainalossa matkalaukku ja fillari ja tunsin tulevani kotiin. Se oli ihana ja lämmin fiilis, Peltonen muistelee loppukesää 1998.

Peltonen asui aluksi opiskelija-asunnossa Kortepohjan Ylioppilaskylässä, jonka tunnelmasta sosiaalinen mies nautti täysin rinnoin. Hänet jopa valittiin vuosikurssinsa ”Papaksi” ja opiskelijajärjestön puheenjohtajaksi.

Lupsakka kotkalainen todella nautti Keski-Suomen tarjoamasta opiskelijaelämästä, urheilukaupungin menosta ja maisemista.

– Piiraisen (nykyisin valmentaja ja tv-kommentaattori) kanssa lähdettiin kerran jopa hiihtämään Jyväskylän satamasta. Päädyimme aina Riihivuoreen asti Muurameen. Hiihdettiin Riihivuoren päälle, jossa otettiin sprinttikisa, jonka voitin, Peltonen kertoo ja nauraa menevälle muistolle.

Liikunnalla Peltonen opiskeli aina vuoteen 2007, mutta jo ensimmäisenä opiskeluvuonna arkeen sujahti puolivahingossa tv-toimittajan työt. Vuonna 2000 mies lähtikin kuvaajakaverinsa kanssa kohtalokkaalle kuvausreissulle, tekemään Ylen Urheiluruudulle reportaasia aerobicin MM-kisoihin Jyväskylässä treenanneista Tiia Piilistä ja Hanna-Mari Maijalasta – nykyisin Tiia Peltonen ja Hanna-Mari Peotta.

– Menin haastattelemaan Tiiaa ja sen seurauksena ollaan oltu 19 vuotta yhdessä. Meillä on kolme lasta. Siitä tulikin sitten vähän pidempi haastattelu.

Aivan yksinkertaista huippu-urheilijan puolisoksi saaminen ei ollut. Peltonen vei uunituoreen tyttöystävänsä muun muassa Tuomiojärven rantaan ensitreffeille, jossa perustuksia pitkälle parisuhteelle luotiin. Pariskunta asui tapaamisen jälkeen yhdessä Jyväskylässä monta vuotta ilman sormuksia. Peltonen jopa toimi Piilin fysiikkavalmentajana, ja Australiassakin tuli asuttua...

Jyväskylässä asuessaan Peltonen löysi itsestään taiteellisen puolen, jota hän vahvisti myöhemmin Aalto yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa. Mies valmistuikin lopulta elokuva- ja tv-tuottajaksi ja työskentelee nyt alalla.

Peltosten lapset ovat niinikään valloittavia persoonia. Heistä vanhin on jo tv-konkari: Ella Peltosen, 7, on voinut bongata Putous-ohjelman lisäksi myös Ex-Onnelliset -tv-sarjasta. Jälkimmäisessä nuori Peltonen esittää Tähtisumua.

Peltoset asuvat pääkaupunkiseudulla. Mikko työskentelee elokuva-alalla ja Tiia opiskelee osteopatiaa. He eivät ole sulkeneet pois Jyväskylä-vaihtoehtoa.

– Ollaan pidetty sitä ovea auki, että jos joskus palattaisiin Jyväskylään. Toki lapset kasvavat täällä nyt stadilaisiksi. Viime vuonna käytiin vähän pyörimässä vanhoilla nurkilla ja mietittiin paluuta, joten saa nyt nähdä, Mikko Peltonen jättää ajatuksen ilmaan ja hymyilee leveästi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .