Jyväskyläläinen Milla, 20, vitsaili "ehkä saaneensa syövän", kun leuasta löytyi patti – edessä oli 2,5 vuoden taistelu, jossa läheisten apu oli korvaamatonta

Jyväskyläläisen Milla Korpisen leukaan ilmestyi syksyllä 2016 patti. Hän vitsaili ystävilleen, että ehkä tämä on syöpää, mutta meni kuitenkin lääkäriin. Syöpäähän se oli.

Kun diagnoosi suurentuneesta imusolmukkeesta tuli, isosisko Anu Kokki oli läsnä.

– Lääkäri sanoi, että epäillään lymfoomaa. Äiti kysyi, mikä se sellainen on. Vastasin, että imusolmukesyöpä. Silloin meille valkeni, että Millalla on tosiaan syöpä, 36-vuotias Kokki sanoo.

Seuraavana aamuna diagnoosi vaihtui, mutta syöpä pysyi. Korpinen vietiin ambulanssilla Kuopioon, jossa hoidettiin lastensyöpiä, jollaiseksi tuolloin 20-vuotiaan Korpisen leukemiakin diagnosoitiin.

– Sitä oli aluksi vaikea uskoa. Vasta edellisellä viikolla olin käynyt salilla treenaamassa ja nyt mulle annettiin sytostaatteja keskuslaskimoon Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Elämän rajallisuus tuli vastaa. Että en olekaan kuolematon vaikka olen nuori.

 

Elämän tekemä kuperkeikka oli nopea ja armoton. Pari viikkoa sitten sisarukset olivat viettäneet ensimmäistä yhteistä baari-iltaa. Aiemmin se ei ollut onnistunut, sillä Korpisen täyttäessä 18, Kokilla oli pieniä lapsia.

– Se oli meidän ensimmäinen ja viimeinen biletys, Kokki sanoo.

Leukemiahoitojen seurauksena tuli haimatulehdus, joka toi mukanaan diabeteksen ja raittiin tulevaisuuden. Bilettää Korpinen voi toki jatkossakin, mutta juhlajuomia ei kippistellä.

– Jälkikäteen tuntui kauhealta, että juoksutin sillä reissulla Millaa ympäri Harjua ja ajattelin, että onpa tuo huonossa kunnossa.

Heikentynyt kunto ja hengästyminen olivat patin lisäksi ainoat syövän oireet.

 

Pikkusiskon sairaus otti koville, vaikka ennuste oli hyvä.

– Se oli järkyttävää. Ensimmäisenä tuli suuri huoli siskosta. Sitten se, että miten minä, meidän kolme lasta ja omat vanhempamme jaksavat.

Kun Kokin 9-vuotias poika kysyi äidiltään, nytkö Milla kuolee, kyyneleet olivat herkässä. Syöpä toi mukanaan myös pelon. Lapset saattoivat kysyä normaaleista flunssaoireistakin, onko tämä nyt sitä syöpää.

– Oli lohdutonta nähdä pikkusiskon muuttuvan niin paljon. Milla ei muistuttanut enää sitä tuttua siskoa sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään.

– Ensin minä laihduin valtavasti ja sitten lihoin kortisonin takia. Hiuksetkin lähtivät. Kun katsoi peiliin tuntui itsestäkin, että kukas tuo tyyppi oikein on, Korpinen sanoo.

Voimaa jaksamiseen löytyi läheisistä.

– Muistan ajatelleeni, että kyllä mun täytyy tästä siksikin selvitä, että haluan nähdä Anun lasten kasvavan.

 

Hoidon alkaessa luuydinnäytteen syöpäsolujen määrä oli 98. Sytostaatit tehosivat kuitenkin nopeasti ja vajaan kuukauden päästä Korpinen pääsi kotiin.

Hoito jatkui viikoittaisilla sairaalavisiiteillä ja äiti toimi omaishoitajana. Vieraita ei voinut käydä, sillä flunssakin olisi voinut olla kohtalokas. Kokin lasiperheessä pöpö-arki oli tuttua, joten siskot näkivät harvoin.

– Multa vietiin kaikki normaali elämä. Olin niin huonossa kunnossa, että en voinut liikkua minnekään. Kaverit kulki ties missä ja opiskeli. Vaikka olin iloinen muitten puolesta, elämä tuntui epäreilulta. Kyllä siinä vähän katkeroituikin. Tuli hoitoväsymystä ja masennusta.

Paranemista hidasti komplikaatiot, haimatulehdus ja tähystyksessä tehty hoitovirhe, jonka seurauksena mahalaukku ja sappirakko puhkesivat. Vaurioita korjataan vieläkin.

 

Läheiset piilottelivat hätäänsä ja yrittivät pitää itsensä kasassa, jotta pystyisivät tuomaan iloa ja positiivista ilmapiiriä surkeuden keskelle. Välillä piti melkein pysäyttää aika, jotta ilon hetkistä pääsisi nauttimaan.

Jos Korpinen voisi matkata takaisin syksyyn 2016, hän neuvoisi itseään olemaan itsekäs.

– Sanoisin, että kuuntele itseäsi ja pidä läheiset ja ystävät lähellä. He ovat voimavarasi vaikka kaikki muu normaali vietäisiin. Muista huolehtia psyykkisestä hyvinvoinnista, koska on tärkeää että pää pysyy mukana kaiken myllerryksen keskellä. Äläkä ajattele koulua tai muita keskenjääneitä asioita, vaan hoida nyt vaan tämä sairaus. Tässä tilanteessa saa olla itsekäs. Muista tehdä mahdollisuuksien mukaan niitä asioita, joista tulee hyvä mieli, että pystyisit ajattelemaan muutakin kuin syöpää, Milla Korpinen sanoo.

 

2,5 vuotta kestäneet hoidot ovat nyt ohi. Korpinen otti viimeisen sytostaattinsa helmikuussa. Olo ja lihasvoimat paranevat päivittäin.

– Ostin juuri salikortin. Se tuntui tosi hienolta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .