Jyväskyläläinen baarimestari Ella Lappalainen haki drinkkioppia Euroopasta: "Valomerkki tuli sitten, kun asiakkaat halusivat poistua"

Ella Lappalainen, 26, näki viime keväänä Facebookissa Jägermeisterin ilmoituksen, jossa tarjottiin stipendinä kolmen kuukauden baarityötä Berliinissä, Saksassa. Lappalainen haki stipendiä siltä istumalta.

– Otin homman alkuun vähän kuin läppänä. Skype-haastatteluja oli kolme ja kysymyksiä laidasta laitaan. Minun piti kertoa muun muassa baarimestaritaustani, mielenkiinnon kohteistani ja ideoida reseptejä Jägermeisterista.

Stipendin tarjosi liköörijätin alla toimiva kansainvälinen baarimestarien verkosto Hubertus Circle. Jyväskylässä Ravintola Mutkassa työskentelevän Lappalaisen edetessä haastattelusta toiseen mahdollisuus valituksi tulemisesta valkeni asteittain.

– Aluksi siinä oli pieni tsemppauksen paikka, että osasi kertoa itsestään avoimesti. Viimeisessä haastattelussa aloin varmistua kuitenkin siitä, että minulla taitaa olla syksyllä edessä matka Berliiniin.

 

Ja niinhän siinä myös kävi. Ellan lisäksi stipendin saivat amerikkalainen Chris ja irlantilainen Jake. Elokuun alusta lokakuun loppuun Berliinissä kämppiksinä asunut kolmikko työskenteli jokainen eri baarissa.

Paikallinen baari- ja juomakulttuuri Saksassa yllätti jyväskyläläisen.

– Alkoholin myynti oli lähtökohtaisesti paljon vapaampaa. Valomerkki laitettiin siinä vaiheessa, kun näytti siltä, että ihmiset ovat lähtemässä pois. Ja vaikka drinkeissä oli enemmän alkoholia, hyvin harvaa selvästi juopunutta asiakasta näkyi.

Lappalaisen piti opetella tekemään useat klassikkodrinkit uudestaan. Esimerkiksi collinspohjaiset juomat yleensä ravistetaan, mutta Ellan työpaikassa Booze Barissa ne sekoitettiin.

– Lisäksi meidän baarissa ei ollut drinkkilistaa, joten minun piti muistaa noin 150 cocktailin reseptit lennosta.

 

Työviikkojen ohella stipendit ansainnut kolmikko vieraili yhdessä paikallisissa panimoissa ja tislaamoissa. Satunnaiset tapahtumat ja reissut olivat jyväskyläläisen mukaan väriroiskeita hyvin tavalliselta tuntuvan työn lomassa.

– Kolme kuukautta tuntui alkuun todella pitkältä ajalta, mutta se oikeastaan hujahti ohitse. Juuri kun olin pääsemässä cocktailbaarissani mukavuusalueelle, oli aika lähteä kotiin.

Berliini teki, kuten lukemattomille muille kaupunkiin ensi kertaa astuneille, Lappalaiseen lähtemättömän vaikutuksen.

– Sellainen vapaus ja aito tunne, että kuulun joukkoon. Niin sitä voisi kuvailla. Menen varmasti käymään siellä uudestaan, Ella Lappaainen sanoo.

 

Jyväskylässä vastassa oli syksyinen pimeys ja kylmyys.

Haastattelua edeltävänä päivänä Lappalaiselle oli tullut täyteen kuusi vuotta työskentelyä anniskeluravintoloissa.

– Tämä on mielenkiintoinen ala, sillä aina pystyy keksimään uusia siistejä juttuja ja kehittämään itseään. Baarimestarin duuni on hyvin omanlaistaan asiakaspalvelua.

Työskentely Jyväskylässä Mutkassa jatkuu tuttuun tapaan, vaikka cocktailien tekemisen sijaan työ koostuu enemmänkin oluen laskemisesta. Berliinin reissu opetti naiselle hänen mukaansa paljon baarimestarin työstä, mutta myös hänestä itsestään.

– Matkan tuoman opetuksen voisi kiteyttää kolmeen sanaan: kyllä minä pärjään, Ella Lappalainen sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .