Jyväskyläläisbändin erikoinen miehistönvaihdos yllätti fanit

Jyväskyläläinen metalliyhtye Ghost Brigade on ollut jo vuosia musiikkikriitikoiden suosiossa ja tie ulkomaisille konserttilavoillekin on ollut pedattuna jo pitkään. Tässä tilanteessa harva bändi keikuttaa venettä radikaaleilla miehistönvaihdoksilla.

Tummasta jylinästä tunnettu Ghost Brigade on näet ottanut kosketinsoittajakseen paremmin hip hop -artistina tunnetun jyväskyläläisen tuottaja-biisintekijä-dj Joni "Joniveli" Vanhasen.

– Osa faneista on jopa säikähtänyt uutista ja kysellyt, että oletteko te nyt ihan tosissanne, Ghost Brigaden kitaristi-biisintekijä Wille Naukkarinen kertoo.

Kyse ei kuitenkaan ole lopulta kovin dramaattisesta muutoksesta, sillä Vanhanen on metallimiehiä itsekin, joka on Naukkarisen mukaan tälläkin hetkellä tahollaan tekemässä hevilevyä.

– Ennen kaikkea Vanhasella laaja näkemys musiikista, joka käy yksiin Ghost Brigaden kanssa.

Myös yhtyeen basisti on vaihtunut. Ghost Brigaden perustajajäseniin lukeutunut Janne Julin jätti syksyllä tehtävänsä. Tilalle on kiinnitetty punk-piireistä ponnistanut Joni Saalamo.

– Tapaukseen ei liity dramatiikkaa. Julle (Julin) yksinkertaisesti kasvoi ulos bändistä. Toki sitä hetken mietti, että onko tämä koko bändin loppu. Ollaan Jullen kanssa tunnettu nuoresta asti ja soiteltu pitkään yhdessä, Naukkarinen kertoo.

Miehistönvaihdoksista tiedotettiin samalla, kun yhtye julkaisi uuden levytyssopimuksen ranskalaisen Season of Mistin kanssa. Yhtye on aiemmin levyttänyt kolme albumia samaisella merkillä.

– Aikataulu seuraavan levyn suhteen on auki. Jos hyvin käy, niin tämän vuoden puolella ehditään studioon. Biiseistä noin 80 prosenttia on valmiina.

Kesällä Ghost Brigade suuntaa festivaaleille.

– Nummirock on varmistunut. Seuraavana päivänä soitetaan Saksassa, Berliinin lähellä. Lisäksi on joitakin muita päivämääriä, joiden varmistumista odotellaan, Naukkarinen paljastaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.